Venäjällä

Florentine Lind syntyi vuonna 1829 Venäjällä Slatoustin kaupungissa (nyk. 200’000 asukasta). Hänen isänsä Daniel Rahlenbeck lienee ollut Tanskan kansalainen, mutta oli mahdollisesti saksalaista syntyperää (kotikieli saksa?). Rahlenbeck työskenteli vuoriteollisuusvirkamiehenä Venäjällä. Florentine Lind oli erittäin kielitaitoinen nainen. Hän puhui saksaa (kutsuttiin joskus ”Saksan rouvaksi”), venäjää ja ranskaa sekä myöhemmin ruotsia ja suomea.³

Lindin kotikaupunki Slatoust sijaitsee Aijoen rannalla Ural vuoriston juurella.⁵⁰ Se perustettiin vuonna 1754  ja sinne alkoi kehittyä voimakasta kaivos- ja terästeollisuutta ja sittemmin aseteollisuutta. Jo vuonna 1769 alueella oli toiminnassa kaksi masuunia ja kolme terästehdasta. 1800-luvun alussa Slatoustiin kutsuttiin työskentelemään Saksan Solingen ja Ranskan Klingenthalin (”Terien laakso”) parhaat asesepät. Slatoust keskittyi aseiden massatuotantoon ja siellä valmistettiin teriä (mm. damaskiteräksestä) puukkoihin, tikareihin ja miekkoihin. 

Vuonna 1847 nuori 18-vuotias Florentine Rahlenbeck avioitui 35-vuotiaan suomalaisen Carl Lindin kanssa. Carl Lind oli valmistunut Suomessa maanmittariksi ja oli ollut vuodesta 1841 Orenburgin kuvernementin topografikunnan hallituksen maanmittarina Ufan kaupungissa. Carl Lindille myönnettiin kuvernementtisihteerin (vastaa luutnantin sotilasarvoa) ja myöhemmin korkeampi kollegisihteerin siviiliarvonimi (vastaa alikapteenin sotilasarvoa).⁴ Molemmat kuuluivat aateliin Venäjällä.⁵ Ufan suurkaupunki (nyk. yli miljoona asukasta) sijaitsee noin 200 km Slataustista länteen.

Maaliskuussa 1848 syntyi Lindin perheen esikoinen Orenburgissa. Seuraavana vuonna Carl Lind komennettiin n. 1000 km:n päähän Kurskiin (nyk. n. ½milj. asukasta), joka sijaitsee n. 450 km Moskovasta etelään. Kurskissa oli samaan aikaan muitakin suomalaisia mm. 43-vuotias maanmittari Wacklin⁶. Joulukuussa 1849 syntyi Kurskissa perheen toinen lapsi, poika Toivo. Pian sen jälkeen kuoli esikoistytär. Kun Toivo oli kaksi vuotias, kuoli Florentine Lindin aviopuoliso Kurskissa jouluaattona 1851. Florentine oli 22-vuotias, leski, pienen lapsen äiti ja viimeisillään raskaana kolmannesta lapsesta. Kolmas lapsi, tytär, syntyi maaliskuussa 1852. Florentine Lind antoi tyttärensä etunimeksi Tyttö, aivan kuten hänen kälynsä (Sofia Lind s. 1819) oli antanut kaukana Suomessa muutama vuosi aiemmin (Heloise Tyttö Forstén s.3.7.1846 Asikkala⁷). Kälyn aviopuoliso Carl Forstén (s.1814) oli Heinolan yläalkeiskoulun venäjän kielen opettaja.⁸

Monta vuosikymmentä myöhemmin sanomalehdessä olleen muisteluksen mukaan Florentine Rahlenbeckin puoliso oli kuolinvuoteellaan neuvonut puolisoaan muuttamaan Suomeen. Mutta kykenikö viimeisillään raskaana ollut leski lähtemään heti matkalle talvella vuosien 1851/1852 vaihteessa? Tuskin vielä silloin. Joka tapauksessa nuori leski lähti jossakin vaiheessa lastensa kanssa pitkälle matkalle Venäjältä kohti miehensä kotiseutuja: Suomen suuriruhtinaskuntaa ja Heinolan kaupunkia. Kurskista Moskovaan kulki diligenssi eli hevosvetoinen postivaunu, joka otti matkustajia (hevosomnibussi).¹¹ Moskovan Komsomolskaja-aukion laidalla sijaitsevalta palatsimaisen Nikolain rautatieaseman (nyk. Leningradin asema) edestä lähti juna kohti Pietaria ja sen Moskova-asemaa (sijaitsee silloisen Lippuaukion nyk. Kapina-aukion pohjoisreunalla). Rata ja kiviset asemarakennukset olivat ensimmäiset Venäjällä ja valmistuneet vain pari vuotta aiemmin. Matkaa (650 km) junalla tehtiin istumapaikoilla (makuuvaunuja ei vielä tuolloin ollut junissa) ja se kesti alle vuorokauden, joskus jopa vain 12 tuntia.^12,13 Moskovasta pääsi Pietariin myös höyrylaivoilla jokia pitkin toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Pietarista taas liikennöi useita rahti- ja matkustajalaivoja Helsingin satamaan useitakin kertoja viikossa.¹⁴  Säännöllinen höyrylaivaliikenne välillä Turku-Helsinki-Tallinna-Pietari oli alkanut jo vuonna 1837. Jos Florentine Rahlenbeck oli matkalla kesällä 1853 (ennen Krimin sodan syttymistä), oli tilanne Suomen rannikolla vielä rauhallinen. Sota syttyi lokakuussa 1853.

1850-luvun alussa Venäjän ja Osmaanivaltakunnan (~Turkki) välillä oli jännitteitä. Venäjä oli vaatinut muslimienemmistöistä Osmaanivaltakuntaa hyväksymään Venäjän keisarin eli tsaari Nikolai I:n alueellaan asuvien ortodoksien suojelijaksi, mikä ärsytti osmaaneja. Ehkä uskontoa tärkeämpi syy välien kiristymiselle oli kiista Krimin niemimaan omistuksesta ja sitä kautta ympärivuotisesta meriyhteydestä Välimerelle. Lokakuussa 1853 kiristynyt ilmapiiri johti sotaan Venäjän ja Osmaanivaltakunnan välillä. Maaliskuussa 1854 sota laajeni, kun Britannia liittoutui turkkilaisten kanssa. Sotaa kutsuttiin Itämaiseksi sodaksi. Sodan ehkä suurimmat taistelut käytiin Krimin niemimaalla (500 km päässä Kurskista) sekä Balkanilla eli Osmaanivaltakunnan läntisellä alueella (nyk. mm. Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria, Serbia, Kosovo).⁹ Myöhemmin Itämaisen sodan nimeksi vakiintui Krimin sota. Tämä oli ensimmäinen sota, jonka tapahtumia välitettiin nopeasti maailmalle sähköisesti (lennätin).

Englannin liittouduttua vuoden 1854 keväällä Osmaanivaltion kanssa, vaikutti Krimin sota laivaliikenteeseen myös kaukana pohjolassa. Koska suuri osa Venäjän lipun alla purjehtivasta kauppalaivastosta oli Suomessa, käytiin sotaa myös Itämerellä (Suomenlahti ja Pohjanlahti). Englannin ja Ranskan (joka myös liittyi sotaan osmanien puolelle) laivasto hyökkäsi Suomen rannikkokaupunkien kimppuun Loviisasta aina Ouluun saakka ja vielä pohjoisemmaksikin (esim. englantilaiset Torniossa kesäkuussa 1854, Iin Kuivaniemessä heinäkuussa1855 ja Torniossa vielä lokakuussa 1855). Laivoja tuhottiin ja makasiineja poltettiin. Ja välillä käytiin kauppaa ruokatavaroista ilman vihollisuuksia. Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoitus ammuttiin maan tasalle. Myöhemmin linnoituksen tiiliä käytettiin vuonna 1862 aloitetun Uspenskin katedraalin rakentamiseen Helsingissä.  Pietari-Helsinki-Turku väliä liikennöinyt s/s Murtaja oli purjehduskaudet 1854-1855 piilossa Englannin laivaston tykkejä Turun saaristossa.¹⁵  Elokuun alussa 1855 englantilais-ranskalainen yli 70 erilaisesta aluksesta koostunut laivasto tulitti Viaporia (nyk. Suomenlinna) lähes kaksi vuorokautta. Helsinkiläisiä kerääntyi Kaivopuiston ja Ulrikaporin rantakallioille (nyk. Tähtitorninmäki) seuraamaan reilun kilometrin päässä tapahtuvaa pommitusta. Kaikki Viaporin puurakennukset tuhoutuivat. Vain kivimuurit säilyivät. Osa helsinkiläisistä pakeni kaupungista .¹⁶ Hyökkäysten tarkoituksena oli pakottaa sodan alussa menestynyt Venäjä rauhaan. Itämerellä käyty sota tunnetaan Suomessa Oolannin sotana (kesät 1854 ja 1855).¹⁰

Maanmittausinsinöörin leski Florentine Rahlenbeck matkusti Suomeen vuosien 1852-1854 välillä, viimeistään alkukesästä 1854, koska hän oli rippikirjan mukaan jo kesällä 1854 lastensa kanssa turvallisesti Heinolassa¹⁸. Suomessa matkaa oli taitettu diligenssillä, sillä rautatietä ei vielä ollut. Suomen ensimmäinen rataosuus (Helsinki – Hämeenlinna) avattiin liikenteelle vasta vuonna 1862. Krimin sota päättyi 30. maaliskuuta 1856. 

Ainakin yhden tärkeän esineen leskirouva Florentine Rahlenbeck sai tuotua mukanaan Venäjältä: edesmenneen miehensä maanmittausinsinööri Carl Fredrik Wilhelm Lindin (CFWL) sinettileimasimen.

Heinolassa

Ensimmäinen merkintä Florentine Rahlenbeckistä Suomessa löytyy Heinolasta. Heinäkuun 5. päivänä 1854 Florentine Rahlenbeck, kollegisihteeri Carl Lindin leski, kävi ehtoollisella Heinolassa. Hän oli asettunut lapsineen asumaan entisen Kymenkartanon läänin residenssiin eli taloon N:o 16 (vanha n:o 18)¹⁸, jonka omisti Heinolan kaupunki. Entisen Kymenkartanon läänin tilalle (pääkaupunki Heinola) oli muodostettu vuonna 1831 uusi Mikkelin lääni, jolla oli uudet rajat ja uusi pääkaupunki (Mikkeli). Heinola oli saanut muutoksen yhteydessä kaupunkioikeudet v.1839. Heinolassa asui 1850-luvulla n. 950 asukasta.

Heinola oli ollut läänin hallinnollinen keskus eli residenssi vuosina 1776-1831 ja ehkä käytännössä pitempäänkin, koska residenssin uudet tilat valmistuivat Mikkeliin vasta v.1843. Aikoinaan maaherra de Geer laaditutti Heinolan ensimmäisen virallisen asemakaavan (1785). Suunnitelmassa läänin hallintorakennuksen eli residenssin paikka oli puistotien eli Perspektiivin päässä, Jyrängin virran rannalla (nyk. Maaherranpuisto). Paikalle rakennettiin ensin kellariholvi kruunun viinikellaria ja lääninrahastoa varten. Kellarin päälle tuli vielä rakentamattoman residenssin sivurakennus, jossa oli huoneet maamittauskonttorille, ränttimestarille (rahastonhoitaja) ja viinanmyynnille.⁴⁶

        
Ovi on yksi residenssin rokokoovaikutteisista väliovista (Heinolan kaupunginmuseo) ja taulussa on residenssin punamullalla maalattujen rakennusten pihapiiriä (Nils Schillmark 1787, Kansallisgalleria, Ateneum taidemuseo, kuvannut Hannu Pakarinen, public domain) 

De Geer valitsi oman talonsa paikaksi tontin 16. Varsinaista suunnitelmien mukaista lääninhallituksen hallintorakennusta Perspektiivin päähän ei koskaan rakennettu, vaan de Geerin asuintalo toimi myös residenssinä eli edustustilana. Tontti N:o 15 oli puutarha.²³  Residenssi oli kaksikerroksinen, mansardikattoinen puutalo, jonka paraatipuoli oli Jyrängin virtaan päin. Talon alakerrassa olivat alkuaikoina sijainneet läänin virastot ja yläkerta oli ollut maaherran asunto. Residenssin sisäänkäyntiä kehysti vaikuttava barokkityylinen portaali. Sisällä oli alkoveja, garderobeja ja saleissa silloisen muodin (rokokoo) mukaiset pyöristetyt kulmat. Myöhemmin samalle tontille residenssitalon sivustalle rakennettiin 1-kerroksinen, pitkänomainen virastorakennus, jossa oli kaksi eri sisäänkäyntiä.

 Puistotietä eli Perspektiiviä rajaavat tontit varattiin lääninhallinnon virkamiehille. Heille rakennettiin tyylillisesti samanlaiset, mansardikattoiset talot (n. tontit 2-11).²⁰ Poliisimestarin talo tontilla N:o 2 on säilynyt tähän päivään ja on nykyään museona (Lääninkivalteri Aschanin talo, Kauppakatu 3 ²⁴).

Talo tontilla n:o 2

Heinolan kaupungin putka, hirsistä rakennettu Häkte eli korttikaali oli Stockhus Gatanilla²³, vastapäätä tonttia N:o 32. Korttikaalin vieressä oli kaakinpuu, jossa pantiin toimeen raipparangaistuksia. Koulupojatkin kerääntyivät muiden kaupunkilaisten kanssa niitä seuraamaan. Siihen oltiin kai totuttu. Koulussakin opettajat tämän tästä löivät oppilaita karttakepillä käsille.⁴⁵

Tuohon aikaan koululaitos kuului kirkkoon ja useat opettajat olivat pappiskoulutuksen saaneita ja saattoivat opettaa koulussa mitä erilaisimpia aineita. He saivat halutessaan hakea myös papinvirkoja.

Residenssin pää- ja sivurakennuksissa ei siis vuonna 1854 Florentine Rahlenbeckin saapuessa Heinolaan enää asunut kuvernööri vaan yläalkeiskoulun rehtori, pappi ja maisteri Schildt¹⁷ (latina ja kreikka) perheineen ja palveluskuntineen, varajohtaja, pappi ja maisteri Brunou¹⁸ (uskonto, hebrea, laulu) perheineen ja palveluskuntineen sekä Florentine Rahlenbeck ja hänen kaksi lastaan 4-vuotias Toivo Lind ja 2-vuotias Tyttö Lind²⁸. Rahlenbeckillä oli vuosina 1856-1858 palvelijana Carolina Christina Mattsdotter¹⁸. Vuoden 1854 lopussa Brunoun perhe muutti residenssistä pois taloon N:o 8, joka oli aikaisemmin kuulunut Heinolan residenssivouti Jacob Fredrik Grenmanille.²⁵ Grenmanin tytär avioitui myöhemmin iisalmelaisen tuomarin kanssa ja poika oli hetken Iisalmen kauppalan ordningsman. Residenssissä asui myös yläalkeiskoulun kollega, maisteri Carl Henrik Forsius (historia, maantiede) perheineen ja talouksineen (muuttivat v.1859 Porvooseen).²⁶

Suomessa erityisesti nuoret suhtautuivat välistä hieman nuivasti Venäjään, venäjän kieleen ja venäläisiin. Eräs Heinolan yläalkeiskoululainen muisteli, kuinka he 1850-luvulla Heinolan kaduilla kulkiessaan lauloivat lempilauluaan Kung Karl, den unge hjälte (1818 E. Tegnér) ja tultuaan kohtaan Ur vägen, moskoviter! (suom. Pois tieltä, moskovalaiset!) kohosi poikajoukon äänenvoimakkuus huippuunsa ja samalla huidottiin kävelykepeillä ilmaa. Samaan aikaan Heinolaan oli sijoitettu venäläistä sotaväkeä, joka kyllä ymmärsi ruotsia. Edes koulun opettajat eivät varoittaneet poikia heidän vaarallisesta uhoamisestaan.⁴⁵  

          Kung Karl, den unge hjälte,             Kuningas Karl, nuori sankari,
          Han stod i rök och damm.                Hän seisoi savussa ja pölyssä.
          Han drog sitt svärd från bälte         Hän veti miekkansa vyöstään
          Och bröt i striden fram:                    Ja hyökkäsi eteenpäin:
          ”Hur svenska stålet biter,                 ”Kuinka ruotsalainen teräs puree,
          Kom, låt oss pröva på!                      Tulkaa kokeilemaan.
          Ur vägen, moskoviter!                      Pois tieltä moskovilaiset!
          Friskt mod, I gossar blå!”                Rohkeutta, te pojat siniset!”

Venäjä oli valloittajan ja ruotsi Suomen säätyläisten kieli. Suomen kieli kuului rahvaalle. Vanhemmalle väelle Venäjään suhtautuminen oli neutraalimpaa – pääasia, että Venäjältä saatiin viljaa ja tupakkaa.

Elokuun alussa vuonna 1855 sairastui Florentine Rahlenbeckin tytär tautiin, jota aika ajoin esiintyi ihan epidemiaksi asti. Tauti oli kova. Talossa N:o 14 asui apulaispiirilääkäri Svanström³⁴ ja talossa N:o 29 apteekkari Landhoff³⁷ eli apua oli lähellä, mutta hoitokeinoja vähän. Lauantaina elokuun 11. päivänä tytär menehtyi. Seuraavana päivänä sureva Florentine Rahlenbeck kävi ehtoollisella hirsiseinäisessä kirkossa, jossa oli sininen, tähdin koristeltu kaunis katto. Tiistaina tytär Tyttö Julie Karolina Fredrika Lind siunattiin ja laskettiin haudan lepoon Heinolan hautausmaalla.²⁹ Hän oli kolme vuotta ja viisi kuukautta vanha. Kuolinsyyksi merkittiin rödsot, verinen ripuli. Kaupungin pappina oli Johan Fredrik Svinhufvud³⁶.

J.F. Svinhufvudin (s.1811-k.1876) veli Pehr Svinhufvud oli ollut Heinolan residenssin virkamies (1828-39) ja asunut talossa n:o 19. Myöhemmin Pehr-veljen pojanpoika valittiin itsenäisen Suomen kolmanneksi presidentiksi. Pehr Svinhufvud muutti pois Heinolasta Mikkeliin residenssin mukana vuonna 1839 ja  vuonna 1841 vuorostaan J.F. Svinhufvud muutti puolisonsa Amalia Ladaun kanssa Heinolaan kaupungin saarnaajaksi. Amalian isä luutnantti Adolf Ladau oli syntynyt ja kasvanut Iisalmen Paloiskylässä. Amalian setä oli ollut Heinolan postinhoitaja (1818-1823) ja toinen setä koko Suomen postilaitoksen tirehtööri (1811-1833). Saarnaaja Svinhufvud asui Bro Gatanin ja Lazaretts Gatanin kulmauksessa olevassa pappilassa (tonti n:o 79, ex 72), joka sijaitsi aivan kirkon vieressä. Bro Gatanin varrella olevia kirkkoa ja pappilaa yhdisti kirkkopuisto, jonka pohjoispuolella oli hautausmaa. Kirkkoa vastapäätä Bro Gatanin varrella oli myös ala-alkeiskoulu (tontti n:o 57, ex 47). Saarnaaja Svinhufvud oli kiinnostunut luonnontieteistä ja hänellä oli suuret kokoelmat hyönteisiä ja lintuja. 1850-luvun alussa hän piti kotonaan myös kesyä karhua ja kurkea, jotka karkailivat usein koulun pihalle.⁴⁵  Pappila, 8-kulmainen saarnahuone eli kirkko (valm. 1811) ja koulu sijaitsivat kaupungin itälaidalla olevalla korkealla mäellä.  

Ala-alkeiskoulun opetuskieli oli ruotsi ja sitä käytiin yksi tai tarvittaessa kaksi vuotta.  Koulussa oli vain yksi opettaja, joka samalla oli myös koulunsa rehtori. Toivo Lindin aikana opettajana lienee ollut maisteri Viktor Mortimer Gadding erään tiedon mukaan vuodesta 1856, mutta muuttokirjan mukaan hän muutti Heinolaan takaisin jo alkuvuodesta 1954 (muuttokirja n:o 19). Ruotsinkielinen yläalkeiskoulu sijaitsi kaupungin toisella laidalla tontilla N:o 1²². Se oli 4-luokkainen. Viimeinen luokka kesti kaksi vuotta. Toivo Lind kävi todennäköisesti kumpaakin koulua. Yläalkeiskoulun venäjän kielen opettajana oli Florentine Rahlenbeckin kälyn aviomies Carl Forstén.³² Kevätlukukauden 1855 Forsten oli ollut virkavapaalla ja suorittanut pappistutkintoon kuuluvan pastoraalitutkinnon.³³

Maaliskuun alussa 1858 kuoli Carl Forsténin vaimo, Florentinen aviomiehen sisko, Charlotta Sofia Lind talossa N:o 33 vain 38-vuotiaana.³⁰ Kuolinsyyksi kirjattiin galop lungsot, lehtävä keuhkotauti. Häneltä jäi 10 lasta.³¹ Vanhin oli 18v ja nuorin 3 kk. Yksi lapsista oli Florentine ja Carl Lindin tyttären kaima Heloisa Tyttö Forstén, 11 vuotta. Carl Forstén avioitui uudelleen itseään 25 vuotta nuoremman Karolina Sandströmin kanssa ja kuoli jo vuonna 1875 Heinolassa.

Vuonna 1858 Florentine Rahlenbeck ja hänen 8-vuotias poikansa Toivo Lind muuttivat taloon N:o 34. Rahlenbeckin tilalle residenssiin muuttivat Fruntimmers skolanin eli rouvasväenkoulun (tyttökoulun) opettajattaret Nordström (v.1858 talosta N:o 9) ja Enehjelm (v.1863 Sortavalasta).¹⁸

Heinolassa talossa N:o 34 olivat rippikirjamerkintöjen mukaan asuneet jo vuodesta 1854 Carl Lindin naimattomat siskot Maria ja Lovisa, jotka olivat kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin Florentine. Talon omisti heidän äitinsä Hedvig Ström, maanmittarin leski.³⁸ Myös Carl Lindin Viipurin tarkk’ampujapataljoonassa palveleva upseeriveli oli merkitty talon asukkaaksi. Suomen maatilat -kirjan mukaan Lindin suku omisti noin vuosina 1812-1912 Päijänteen rantatöyräällä sijainneen Mattila -nimisen ratsutilan Asikkalan Vähä-Äiniön kylässä.³⁹

Vuonna 1862 kesäkuussa kuoli Florentine Lindin 79-vuotias anoppi Hedwig Ström Heinolassa.⁵¹ Samana vuonna 12-vuotias Toivo Lind osallistui kadettikoulun (virallisesti Suomen Kadettikunta)  pääsykokeisiin ja tuli valituksi. Kouluun pääsyn edellytyksenä oli ollut aatelinen syntyperä ja hyväksytysti suoritettu pääsytutkinto.⁴⁴ Vuodesta 1862/1863 kadettikoulu luopui aateli vaatimuksesta ja alkoi ottaa vastaan opiskelijoita kaikista yhteiskuntaluokista. Samaan aikaan oli poistettu myös alin kouluaste eli  valmistava luokka, joka kuitenkin jouduttiin pian ottamaan uudestaan koulutusohjelmaan. Toivo Lind siis aloitti kadettikoulun Haminassa (Finska Kadett Corpsen) yhdessä 21 muun nuorukaisen kanssa.⁴⁰ Suomen Kadettikoulussa oli tunnetusti kova kuri ja spartalaiset olosuhteet. Koska Suomen kadettikoulu koulutti upseereja Venäjän armeijaan, oli komentokielenä venäjä. Ruotsi oli opetuskieli. Lukukausi alkoi 1.8. ja päättyi 20.6. Koulun lukuvuosi oli yhdeksän kuukautta ja opinnot lienevät kestäneet (ilman valmistavaa luokkaa) viisi vuotta. Joulu- ja kesälomat sai viettää kotona.  

Kadettikoulu. Hamina 1832. Kivipiirros C.J.M.  Nymander. Museovirasto. Kirjassa Skrigmanna Skolor i Finland. Oikealla kadettikoulun vanha päärakennus, vasemmalla kadettikunnan talo, taustalla keskellä Haminan raatihuone. ”Me asumme viisitoista kappaletta osastollamme ja osastoja on 8. Jokaisella oma pieni sänky, jossa sini-valkoraitainen päiväpeitto ja villatäkki ja jokaisella on sänkynsä yläpuolella sininen peltikyltti, jossa oma nimi.” Carl von Platenin kirje Haminan kadettikoulusta äidilleen Sofia Munsterhjelmille vuonna 1843. Samanlainen petipaikka oli varmaan Toivo Lindilläkin vuonna 1862.

Samana vuonna kuin Toivo meni Haminaan, muutti rehtori Schildt pois residenssistä (n:o 16) taloon n:o 6 ⁴⁷ ja residenssiin muutti kaupungin uusi postimestari Gustaf Adolf Forsström⁴¹. Forsström kuului herännäisyysliikkeeseen, johon oli tutustunut 1840-luvulla ollessaan kirjurina Postihallituksessa Helsingissä. Forsström oli jopa vieraillut maallikkosaarnaajan ja herännäisyysliikkeen johtohahmon Paavo Ruotsalaisen luona, kun tämä jo makasi viimeisellä tautivuoteellaan (k. 27.1.1852).⁴² Olisikohan Florentine Rahlenbeck saanut postimestari Forsströmiltä ajatuksen virkamiesurasta postilaitoksessa. Heinolaan posti tuli kerran viikossa⁴⁵.

Posti oli ensimmäisiä valtion laitoksia, joissa nainen oli voinut työskennellä, tosin pääasiassa oman sukulaisensa palkattomana apulaisena. Virallisesti ensimmäiset naiset tulivat postiin töihin vuonna 1864.⁵² Samana vuonna oli Suomessa astunut voimaan 25 vuotta täyttäneiden naimattomien naisten täysivaltaisuusasetus, joka oli ollut Venäjällä voimassa jo 1800-luvun alkuvuosikymmenistä lähtien. Naisleski oli Suomessa saanut jo ennen asetusta päättää omista asioistaan. Kaikki muut naiset olivat isänsä, aviomiehensä, veljensä tai jonkun muun sukulaismiehen holhouksen alla.

Keväällä 1865 Florentine haki Iisalmen postinhoitajan toimea. Maalaistoimitusten hoitajien paikat olivat palkkiotoimia eli niistä ei kertynyt eläkettä ja niitä pystyi hakemaan harjoittelijakin. Hakemuksessaan hän käytti nimeä Florentine Lind ja tuli 30.6.1865⁴³ valituksi ja nimitetyksi Iisalmen postitoimituksen hoitajaksi. Florentine Rahlenbeckin hyvä kielitaito lienee ollut hänen valttinsa: äidinkieli saksa, ranska, täydellinen venäjän taito ja ruotsinkin osaaminen ”ganska ledig”. Suomeakin hän taisi auttavasti. Ruotsi oli postin virkakieli.

1860-luvulla Postilaitoksen toimiin ja virkoihin nimitetyistä naisista vain 10 oli ollut harjoittelijana postissa ennen nimitystään. Keskimääräinen harjoitteluaika useimmilla oli yksi vuosi.⁵³

 

1865 Iisalmeen

Syyskuussa 1865 36-vuotias Florentine Lind ja hänen 15-vuotias poikansa Toivo muuttivat Heinolasta⁴⁸ Iisalmeen⁴⁹. Florentine Lind asettui asumaan Iisalmessa taloon N:o 20 eli kauppias Puustisen taloon (tulevaan kestikievariin) Ylätorinkadulla. Postihallituksen kirjuri Oppman, joka oli tänne asti hoitanut Iisalmen postitoimistoa, asui samassa talossa kesästä 1865 aina marraskuulle, jolloin muutti takaisin Helsinkiin. Toivo jatkoi kadettikoulua Haminassa.

Vuonna 1865 oli Iisalmen kauppalassa rakennettu 24 tonttia ja asukkaita oli sylivauvat mukaan lukien alle kaksisataa. Kauppiaita oli 6 kpl ja käsityöläisiä 10. Kauppalassa asui 1862-1869 kauppias Wasili Tschernichin (N:o 23)⁵⁴, joka oletettavasti oli venäjäntaitoinen. Ruotsinkielisiä säätyläisiä olivat apteekkari Bergman (N:o 16)⁵⁵ ja kruununvouti Johnsson (N:o 22)⁵⁶  sekä vuodesta 1867 nimismies Rissanen (N:o 13)⁵⁷  ja henkikirjoittaja ja vt. järjestysmies Becker (N:o 14) (paikalla vuosina 1867-1870).⁵⁸  Ja tietenkin Virran sillan takana Iisalmen maalaiskunnan puolella vänrikki Savanderin ikäneitotyttäret heti kauppalan etelärajan ulkopuolella Koivurannassa. Piirilääkäri W.G. Poppius asui vielä 1866 kauppalassa (N:o 19), mutta seuraava piirilääkäri (A.W. Forstén) saatiin asumaan kauppalan puolelle vasta vuonna 1870 (N:o 33).⁵⁹  Maalaiskunnan puolella säätyläisiä asui mm. Södermalmilla (nyk Koivikko, kihlakunnantuomari Hjelmman), Ahmonsaaressa (metsänhoitaja Aminoff v:sta 1867), Salahmin kartanossa (raahelaisen kauppaneuvos Franzénin leski kesäisin) ja Åkersundissa (nyk. Peltosalmi, kruununnimismies Rosenberg). Papit ja osa kauppiaista ja eräät käsityöläisistä olivat myös ruotsinkielisiä.

Salahmin kartano

Pesuvesi saatiin kauppalassa järvestä ja talousvesi lähdekaivoista sekä Kapraalin eli pappilan erään torpan kaivosta läheltä kauppalan tonttia N:o 22. Kapraalin hyvä kaivo taisi olla ainut, joka ei koskaan kuivunut. Perunakuopat kaivettiin kauppalan pohjoisosaan ja kaatopaikkana käytettiin kauppalan kaakkoisnurkan ulkopuolella olevaa soistunutta aluetta. Lähin kirkko oli maalaiskunnan luterilainen kirkko (valm. 1779) vajaan kolmen kilometrin päässä kauppalasta maantietä pohjoiseen. Minkäänlaista koulua ei ollut. Satamaan rakennettiin tavallinen puuryki kesällä 1868. Kunnon vesireittiä Kuopioon saatiin odotella vielä monta vuotta.

Iisalmen kirkko

Kuvernöörin päätöksellä 30.12.1865 Iisalmen kauppala sai kestikievarin ja kestikievarioikeudet myönnettiin kauppias Johan Puustiselle. Hän oli rakennuttanut ensimmäisen talonsa aivan 1860-luvun alussa tonttinsa N:o 20 länsireunaan ja uusi isompi talo valmistui tontin itäreunaan. Vanha talo lienee toiminut kestikievarina.⁶⁰

Iisalmen Ylätorinkatu 1800-luvun lopulla. Vasemmalta: Putkosen kauppakartano no 19 (vanha ja uusi, välissä valkoinen portti), Puustisen kauppakartano no 20 (vanha ja uusi), Tschernichin tumma kauppakartano lankkuaidan sisäpuolella, Väänäsen varasto ja kauppakartano no 24. (Tsokkinen s.12)

Ainakin kolmella Iisalmen alueella asuvalla henkilöllä oli siteitä Heinolaan: Iisalmen piirilääkärinä oli 1862 aloittanut lääkäri Wilhelm Gabriel Poppius. Hän oli tuloaan edeltävänä vuonna solminut avioliiton heinolalaisen Tekla Strengin kanssa.⁶¹ Poppiukset asuivat kesään 1866 kauppias Joachim Putkosen talossa (N:o 19) ja sitten noin 7 km päässä kauppalasta Iirannan Kalliolahdessa (Iisalmi N:o 17), jossa Poppius kuoli jo syksyllä vuonna 1866.⁶² Leski muutti lapsineen pois Iisalmesta. Iisalmen ensimmäinen järjestysmies (~kauppalanjohtaja) Otto Grenman oli syntynyt residenssivoudin pojaksi vuonna 1823 Heinolassa, mutta perhe oli muuttanut jo 1840-luvulla lääninhallituksen mukana pois Heinolasta Mikkeliin. Grenman asui talossa n:o 35, mutta erotettiin Iisalmen järjestysmiehen toimesta jo 1867. Otto Grenmanin sisko Sofia asui hieman kauppalasta etelään, Paloiskylässä ja oli naimisissa Iisalmen kihlakunnan tuomari Hjelmmanin kanssa.⁶³

Koivuranta

Lind lienee jatkanut erillisen huoneen vuokraamista postin käyttöön, todennäköisesti Savanderin Mamsellien Koivurannasta Virran sillan kupeesta, koska sai postihallitukselta vuokratukea postihuoneeseen jo heti saapumisvuotenaan 1865 ja ainakin vielä vuonna 1867.⁶⁴  Muutoin maaseudun toimistonhoitajan oli 1860-luvulla maksettava muut toimiston kulut työstään saamalla palkkiolla.⁶⁵

Tuhannen markan vuosikorvauksellaan postinhoitaja Lindin oli hankittava mm. kirjoitustarvikkeet ja sidelangat. Myös postihuoneiston siivous ja valaistus (öljylamppu ja lamppuöljy) oli toimistonhoitajan itse järjestettävä. Postitoimitus sai postihallitukselta maksutta vain tiettyjä valmiiksi painettuja kaavakkeita, mutta muut kaavakkeet, postimerkit, pakettikortit ja postikartat oli hoitajan itsensä maksettava ja hankittava vaikka postihallituksesta, joka niitä myi. Postinhoitajan tehtäviin kuului huolehtia postilaukuista, säkeistä ja pusseista. Oli huolehdittava niiden kuivattamisesta, voitelemisesta ja korjaamisesta. Postinhoitaja vastasi myös postiljoonin, jos sellainen oli, vaatetuksesta, josta tosin sai korvauksen postihallitukselta.^65,66

Lindin aikana tuli voimaan asetus, että alle 15g postilähetyksestä menee yksinkertainen maksu (5 kopeekkaa), alle 30g lähetyksestä kaksinkertainen maksu (10 kopeekkaa). Vastaavan arvoiset Suomen ensimmäiset postimerkit oli otettu käyttöön 1856.  Alkuaan postimaksu oli määräytynyt kuljettavan matkan mukaan (raja 125 virstaa). Postitoimistoihin lähetettiin 15 g punnuksia, joilla lähetyksen postimaksun pystyi määrittämään.⁴⁵ Vuonna 1865 kirjeen kulkeminen Iisalmesta Helsinkiin kesti yli viikon.

Postitoimistonhoitajan palkkio oli niin pieni, ettei se yksinään riittänyt elämiseen.⁷⁰ Lind hoiti postitoimensa ohella metsäkasöörin tointa Iisalmen vuosinaan.⁶⁸ Ensimmäiset metsäkasöörin virat perustettiin 1859.⁶⁹  Valtion metsiä hallinnoi metsähallitus (per. 1851). Vuonna 1859 valtion metsät oli jaettu 11 tarkastuspiiriksi ja 50 hoitoalueeksi, jotka jakautuivat edelleen vartioalueisiin. Kuhunkin tarkastuspiiriin asetettiin ylimetsähoitaja (ent. lääninmetsänhoitaja), hoitoalueeseen metsänhoitaja ja vartioalueeseen metsänvartija.

Vuosina 1866-1868 Suomessa oli nälkävuodet ja paljon kulkutauteja liikkeellä. Toukokuussa 1866 kuoli Heinolassa Florentinen käly 55-vuotias Lovisa Lind.⁷¹ Seuraavan vuoden huhtikuussa 1867 pääsi Toivo ripille Haminassa. Kadettikoulu loppui Toivon osalta saman vuoden kesällä ja heinäkuussa 17-vuotias Toivo Lind palasi mahdollisesti aliluutnanttina Heinolaan.⁴⁰ Heinolassa oli vielä Maria-täti elossa. Kadettikoulun käynyt olisi ollut oikeutettu jatkamaan opintojaan Aleksanterin yliopistossa, mutta Toivo Lind jäi armeijan palvelukseen. Tammikuussa 1868 kuoli Heinolassa Florentinen toinen käly Maria Lind 58-vuotiaana.⁷²

Florentine Lind asui Iisalmen kestikievarissa (N:o 20). Viinan kotipoltto oli kielletty Suomessa vuonna 1866, mikä lienee muuttanut elämän vilkkaaksi kestikievareissa, joilla oli viinan anniskeluoikeus. Eräänä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heinäkuun lopussa vuonna 1867 äityi meno Iisalmen kestikievarissa jo turhan kovaksi ja syntyneessä tappelussa rikkoontui kievarin tuoli ja merenvahapiippu. Traktööri Puustinen (majatalon isäntä) haastoi yhden riitapukareista (alimetsänhoitaja Kuopiosta) käräjille, koska tämä oli lyönyt toista asiakasta ja tuhonnut talon omaisuutta. Syyte kuitenkin raukesi todistamattomana vuonna 1869 ja samaan aikaan Puustinen luopui kokonaan kestikievarin pitämisestä.⁷³

Florentine Lind muutti vuonna 1867 pois Puustisen kestikievarista ja vuokrasi uuden asunnon talosta N:o 24, jossa asui sitten koko loppuaikansa Iisalmessa. Talon oli rakennuttanut Iisalmen mahdollisesti vaurain kauppias Olli Parviainen. Hän kuoli tammikuussa 1867. Leski Ulrika Nissinen avioitu miehensä entisen kauppa-apulaisen Erik Väänäsen kanssa ja jäi pitämään kauppaa.⁷⁴ Palvelijatar Maria Tiikkainen muutti mukana.

Erik ja Ulrika Väänäsen kauppakartanon pohjapiirustus (Museovirasto). Talon oli rakennuttanut Ulrikan ensimmäinen puoliso kauppias Olof Parviainen vuonna 1862. Florentine Lind vuokrasi mahdollisesti talosta Maantiekadun (nyk. Pohjolankatu) varrella olevaa pientä asuntoa. 

Väänästen kauppakartanon pohjoissiivessä Maantiekadun varrella oli erillinen huoneen ja keittiön asunto, joka olisi voinut olla Lindin uusi koti.

Väänäsen talo

Iisalmen kauppalassa ei vielä alkuvuosina ollut oikeaa tori- ja markkinaelämää. Vasta vuonna 1868 senaatti myönsi kauppalalle virallisen oikeuden pitää yhdet 2-päiväiset toripäivät vuodessa aina joulukuun puolen välin tienoilla, tiistain ja perjantain välisenä aikana. Kauppalan hakemia kunnon syys- ja talvimarkkinaoikeuksia kauppalalle ei myönnetty. Toripäivinä saivat maalaiset myydä tuotteitaan ja kauppalan kirjoissa olevat kotiteollisuustuotteitaan.⁷⁵

Ensimmäisinä toripäivinä vuonna 1868 kauppansa tekivät voi, tali, ruis ja ohra, lampaan-, vasikan-, lehmän- ja jäniksennahkat sekä hevoset. Tuotteitaan myivät satulasepät, nahkurit, värjärit, leipurit sekä kupariseppä.⁷⁶ Kauppalan leipuri Henrik Parviainen oli saanut kuvernööriltä luvan 24 mk:n kauppalalle suoritettua maksua vastaan myydä markkinaväelle ruokaa, kahvia, teetä ja olutta.⁷⁵  Toriväki huvitteli ostosten ja myynnin lomassa ajelemalla karusellissa tai seuraamalla nuorallatanssijan esitystä. Toripäivien liikevaihto arvioitiin huimaksi 83300 markaksi.⁷⁶ Eli kunnon markkinat saatiin pystyyn.

Kaikesta yrityksestä huolimatta Iisalmen kauppala oli pieni ja vasta rakenteilla. Lokakuussa vuonna 1869 eräs matkalainen huomioi kauppalaa: ” Kauppalan ulkonäkö näyttää vielä vähäpätöiseltä isomman kaupungin rinnalla, mutta samalla myös pistää silmään virkiä rakennusinto”.⁷⁷

Liikenneyhteydet Iisalmesta Kuopioon olivat heikot. Syyskuussa vuonna 1869 vihittiin käyttöön Nerkoon sulkukanava, mutta laivaliikenne uudenaikaisilla matkustajahöyryveneillä kapean ja matalan Viannan sulkukanavan (rak.1852) kautta ei onnistunut. Vuoteen 1874 asti ratkaisuna oli kaksi höyrylaivaa: toinen ajoi väliä Iisalmi – Viannan kanava ja toinen väliä Viannan kanava – Kuopio. Viannan kanavan kohdalla matkustajat poistuivat yhdestä höyryveneestä maihin ja kävelivät tavaroineen erään matkustajan muistelmien mukaan ”Viannan kanavan sivua, jotenkin siivotonta tientapaista” kanavan toiseen päähän ja jatkoivat matkaansa toisella höyryveneellä.⁷⁸ Varmaan myös posti kulki ainakin syksystä 1869 sulanveden aikana samaa reittiä Iisalmen ja Kuopion välillä. Talvella posti vietiin Kuopioon hevosella. Joulukuussa 1869 Iisalmeen muutti Paltamosta 26-vuotias talonpoika Antti Sivonen postimieheksi.⁷⁹

Vuonna 1874 valmistui Ahkiolahden sulkukanava korvaamaan vanhan Viannan kanavan ja Kuopioon pääsi höyrylaivalla ilman laivanvaihtoa niin matkustajat kuin postikin .⁸⁰

                         Suomen Kuvalehti 15.8.1874. Ahkiolahden kanava

Florentine Lindillä oli Iisalmen vuosinaan useita palvelijattaria: 23-vuotias iisalmelainen Maria Tiikkainen n.1865-1870. Maria oli asunut Savanderin mamsellien Koivurannassa ennen kuin muutti ensin Puustilaan (N:o 20) ja myöhemmin Väänästen taloon (N:o 24) Lindin mukana. Vuosina 1870-1872 palvelijana oli 17-vuotias räätälin tytär Sofia Fredrika Jellman Kajaanista ja hänen jälkeensä 28-vuotias Edla Sofia Kotka vuosina 1872-1874. Kotka oli muuttanut Iisalmeen Kokkolasta kauppias Castrénin perheen mukana. Kotka oli myös seuraavan postinhoitajan Paul Himasen palveluksessa.  Lindin viimeinen palvelijatar Iisalmessa oli 19-vuotias Anna Maija Vatanen (1874-1875).⁸¹

Oltuaan kuusi vuotta postinhoitajana Iisalmessa Florentine Lind sai vuonna 1871 anomuksesta postihallitukselta oikeuden hakea konttorikirjurin ja kirjanpitäjän virkoja.⁸⁴ Ne olivat virkoja, joista kertyi eläkettä. Vuonna 1875 Lind kuitenkin haki Lahden postitoimiston postinhoitajan palkkiovirkaa, johon tuli valituksi. Lahden postinhoitajana oli vuoden ajan ennen Lindin valintaa toiminut 37-vuotias Karolina Segersvärd⁸⁵, josta Lahden jälkeen tuli Kausalan postitoimituksenhoitaja⁸⁶.

Ennen muuttoaan Lahteen 17.5.1875⁸², Florentine Lind palkkasi uuden palvelijan eli Haapajärven kylästä kotoisin olevan Miina Partasen, joka muutti Lindin mukana Lahteen⁸². Miina ei viihtynyt Lahdessa pitkään, vaan otti jo seuraavan vuoden lokakuussa muuttokirjan Helsinkiin⁸³.

Seuraava postinhoitaja Paul Himanen muutti Iisalmeen vasta lokakuussa 1881. Postia lienee väliajan hoitanut joku Lindin kouluttama harjoittelija – ehkä nuori Alma Collan, josta tuli myöhemmin Iisalmen pitkäaikaisin postinhoitaja.

1875 Lahteen

Hollolan pitäjän 1. luokan maalaispostitoimitus oli perustettu Lahti-nimiseen kylään 21.11.1863.⁹³

Lahden postitoimisto oli yksi Suomen ensimmäisistä maalaispostitoimituksista yhdessä Mustialan maatalousoppilaitoksen postin (per. 1860) ja Iisalmen postin (per. 1863) kanssa.

Lahden tiheästi rakennettu kylä sijaitsi noin nykyisen kauppatorin tienoilla kahden puolen vanhaa maantietä (nyk. noin Aleksanterinkatu). Riihimäki-Lahti rataosuus aina Lahden satamaan asti oli avattu jo vuonna 1869. Asumistiheys oli korkea ja rakennuskanta heikko. Uutta ei uskallettu rakentaa, koska pelättiin, että uusi talo saattaa jäädä paikalle perustettavan uuden kaupungin asemakaavassa kohtaan, josta se on purettava pois. Elettiin siis odotuksen tunnelmissa. Vuonna 1875 Lahdessa oli noin 600 asukasta.¹³¹ Vuosikausiin Lahden kylästä ei tullut kaupunkia ja 19.6.1877 kyläkin paloi neljää taloa vaille maan tasalle. Henkilövahinkoja ei sattunut ja suurin osa irtaintakin ehdittiin pelastamaan.¹³⁰ Tulipalo joudutti asemakaavasuunnitelmia. Uudelleen rakennettava Lahti sai kauppalaoikeudet 1878.⁹³  Lahti oli voimakkaasti kehittyvä kauppa- ja teollisuuskeskus ja sen postiliikenne oli hyvin suuri. Lahden postitoimistolla oli laajat oikeudet välittää erilaisia postilähetyksiä. ⁸⁸  

Lindin aikana postitoimisto oli jo siirretty kauemmaksi kylän keskuksesta  rautatieaseman läheisyyteen, suurin piirtein kohtaan, jossa rata ja nykyinen Uudenmaankatu risteävät.⁸⁹ Postitalo oli hirsirunkoinen talo, jonka ulkoseinät oli pystylaudoitettu ja maalattu punamullalla punaiseksi. Ulko-oven edessä oli kuisti, jonka pylväät ja kaiteet oli maalattu valkoisiksi. Kuistin katon alla oli ulkoseinään kiinnitetty puinen lasiovellinen vitriini, johon laitettiin postin ilmoituksia asukkaille esim. ilmoitus saapuneesta kirjeestä. Kuistin katoksen päätyyn oli kiinnitetty metallinen postitoimiston kyltti, johon oli maalattu keltaisen postitorven kuva.⁹⁰  Rautatieasemalla toimi myös kestikievari.

Lahdesta oli junayhteys etelään, mutta Savon suuntaan posti lähti yhä hevoskuljetuksina. ” Niinä päivinä, kun 12 hevosen karavaani lähti Lahden postin edestä kohti Heinolaa ja Mikkeliä vallitsi alueella todellinen markkinatunnelma.”⁹¹

Hollolan rippikirjan mukaan postinhoitaja Lind asui tulostaan lähtien rautatieasemalla⁸³ eli varmaan siinä samassa talossa, jossa oli postikin. Iisalmelaisen Miina Partasen muutettua lokakuussa 1876 Helsinkiin, palkkasi Lind seuraavaksi apulaisekseen asikkalalaisen 18-vuotiaan Olga Maria Kallentyttären. Olga saapui Lahteen tammikuussa 1877.⁸³

Vuonna 1876 Florentine Lind sai anomuksesta oikeuden sukupuolestaan huolimatta hakea postikonttorin hoitajan virkoja muissa paitsi läänien hallintokaupungeissa.⁹²  Hän lienee niihin aikoihin hakenut senaatin oikeusosastolta vapautusta sukupuolestaan, koska postin virat olivat tarkoitetut vain miehille – ja ”entisille” naisille. Ja virkoja Lind ahkerasti hakikin.

1870-luvulla vain kaksi naista haki konttorinhoitajan virkaa, toinen heistä oli Florentine Lind.⁹⁴

Lahdessa asuessaan Lind lähetti joka vuosi 1-2 työpaikkahakemusta postihallitukselle eli hän haki yhteensä kuutta postinhoitajan virkaa, mutta ei tullut koskaan valituksi.⁹⁴  Ja vihdoin heinäkuussa 1881 Florentine Lindin seitsemäs hakemus tuotti tulosta ja hänet nimitettiin juuri postikonttoriksi korotettuun  Kotkan postitoimistoon.

Florentine Lindin palvelijatar Olga oli jo toukokuussa 1881 kuulutettu kolme kertaa avioliittoon Hollolan kirkossa. Syyskuun alussa Olga muutti Viipuriin, jossa avioitui santarmi alaupseeri Laurénin kanssa.⁹⁵

Reilu kaksi viikkoa Olgan lähdön jälkeen muutti Florentine Lind Kotkaan.⁹⁶ Lahden kesäasukkaat muistivat poismuuttanutta Lindiä arvokkaalla korulla.^97,98

1881 Kotkaan

Kotkan kaupunki on rakennettu Suomenlahden pohjoisrannikolla olevalle saarelle (Kotkansaari). Postitoimitus Kotkaan perustettiin 1.11.1874. Vaikka Kotka sai kaupunkioikeudet neljä vuotta myöhemmin, korotettiin postitoimitus vasta 1.7.1881 5. luokan postikonttoriksi⁹⁹, jonka johtoon ja ainoaksi työntekijäksi 42-vuotias Florentine Lind siirtyi. Seuraavana vuonna harjoittelijaksi tuli 23-vuotias Maria Adolfina Florentina von Hertzen, joka teki yli 40-vuotisen uran Kotkan postissa.

Silloin aluksi vuonna 1874 postikonttori oli  ”i Ahlqvistska huset” eli sahatoimintaa harjoittaneen Ahlqvist & Gutzeit -yhtiön uudessa puutalossa osoitteessa Kirkkokatu 7. Talo lienee ollut silloin 1-kerroksinen. 1940-luvulla A&G:n talossa toimi Uusi Rauta Oy -niminen rautakauppa (kuvassa vasemmanpuoleinen liikehuoneisto). Ahlqvist & Gutzeit antoi huoneet postille ilmaiseksi ja posti toimi siinä talossa niin kauan kuin sahayhtiö tuki postitoimintaa ja muutti sitten vuonna 1878 Vuorikadun ja Koulukadun kulmaukseen (os. n. Vuorikatu 9).   Vuorikadulta posti muutti mahdollisesti Florentine Lindin tullessa Kotkaan vuonna 1881 ortodoksiseurakunnan omistamaan taloon osoitteessa Ruotsinsalmenkatu 17. 

Tämän Ruotsinsalmenkadun tontin, joka sijaitsi lähellä ortodoksikirkkoa, oli kauppias Semen Druschin lahjoittanut kreikkalaiskatoliselle seurakunnalle. Tontille oli rakennettu vuonna 1829 empirevaikutteinen aumakattoinen talo, jossa oli säilynyt rakennusaikaiset matalat huoneet ja pienet ikkunat. Sisäänkäynti oli lasiverrannan kautta, jonne pariovet aukesivat jännästi verannan sivusta (kuvassa oikealla). Postitoiminnan jälkeen talo oli Kotkan ortodoksiseurakunnan esimiehen Mikael Vasilinpoika Iltonoffin pappila (khra vuodesta 1896) aina hänen kuolemaansa asti (k.6.2.1940). Talo purettiin vuonna 1958. Talon yhden huoneen väliovessa säilyi postin palveluluukku myös talon pappilavuosina. 

Lind oli hoitanut Iisalmen ja Lahden postitoimistoja, joiden postiliikenne oli erittäin suuri, joten hän oli tottunut vastaamaan itsenäisesti kaikesta postinvälitykseen ja hoitoon liittyvistä asioista¹⁰¹ , eikä Kotkan postikonttorin hoito poikennut suuresti hänen aikaisemmista töistään postitoimistoissa. Aluksi hän oli postin ainut työntekijä apunaan yksi matkapostiljooni ja vuodesta 1883 harjoittelija.

Florentine Lind (s.1829) oli toinen nainen Suomessa, joka nimitettiin postikonttorin hoitajan virkaan. Ensimmäinen oli Sofia Charlotta Backman (s.1839), joka nimitettiin Kajaanin konttorinhoitajaksi vuonna 1878. Vuonna 1888 ehdittiin vielä nimittämään Rosa Forstén (s.1843) Salon postikonttorin hoitajaksi, kunnes saman vuoden uusi postiasetus poisti naisilta kokonaan oikeuden tulla nimitetyksi postikonttorien johtoon. Vuotta myöhemmin kieltoa lievennettiin ja nainen saattoi saada nimityksen 4. ja sitä alemman luokan konttorinhoitajan virkoihin.¹⁰²

Vuosi ennen kuin Lind valittiin Kotkaan eli vuonna 1880 kaikki postkonttorien hoitajat, ekspeditöörit, kirjanpitäjät ja konttorikirjurit eli ylemmät toimihenkilöt olivat miehiä, paitsi Kajaanin pienen postikonttorin hoitaja Sofia Charlotta Backman.¹⁰³ Backman oli konttorinsa ainoa virkasuhteessa oleva henkilö.¹⁰² Harjoittelijoita hänellä varmaankin on ollut.

Kajaanin, Kotkan ja Salon postikonttorit olivat alussa pieniä. Myöhemmin Lindin konttorissa oli ainakin konttorikirjuri (1886¹²²) ja lisääkin saatiin eli ekspeditöörin apulainen vuonna 1886, ekspeditööri 1896 ja toinen ekspeditöörin apulainen vuonna 1897. Kasvun myötä Kotkan konttori olisi kuulunut työmäärään ja henkilökunnan määrään nähden korkeampaan postikonttoriluokkaan kuin mihin se perustamisensa yhteydessä jäi (viides eli alin postikonttoriluokka).¹⁰²

Vasta Florentine Lindin jäätyä eläkkeelle vuonna 1901 harkittiin Kotkan postikonttorin nostamista  korkeampaan luokkaan.¹⁰⁴

Lindin vuosipalkka Kotkassa oli vuonna 1881 (jolloin hän oli konttorinsa ainoa virkasuhteessa oleva työntekijä) 2000mk eli kaksi kertaa suurempi kuin mitä hän sai palkkiona Iisalmessa. Ja tästä kertyi vielä eläkettäkin! Vuonna 1889 hänen palkkansa lisineen oli jo 3500mk + 1200mk ¹⁰² , mikä kertoo konttorin ja postiliikenteen kasvusta.

Postikonttorinhoitaja Lindin poika oli palvellut armeijassa ja siirtyi rippikirjan mukaan 23.2.1885 taapikapteenina Haminasta Juuan reservikomppanian päälliköksi.  Reservikomppania (Kuopion 5. tarkka-ampujapataljoonan 19. reservikomppania) oli perustettu vuonna 1878 Pohjois-Karjalaan, Juukaan.¹⁰⁵

Tammikuussa 1886 muutti Florentine Lindin luo Kotkaan hänen miehensä siskontytär 35-vuotias Tyttö Heloise Forstén Heinolasta.¹⁰⁶ Saman vuoden elokuussa alikapteeni Toivo Lind vihittiin avioliittoon Ylistaron kanttorin tyttären kanssa.¹⁰⁷ 57-vuotias Lind oli ainoan lapsensa häiden aikana virkavapaalla kaksi kuukautta. Konttorikirjuri Adolfina von Hertzen toimi sijaisena.¹⁰⁸

Ennen kuin Toivo Lind voitiin vihkiä avioliittoon, hän tarvitsi virallisen muuttokirjan Juukaan Iisalmesta. Ja niin 36-vuotias taapikapteeni Toivo Lind merkittiin vielä kerran Iisalmen kauppalan seurakunnan lastenkirjaan ja hänelle annettiin virallinen muuttokirja Juukaan heinäkuussa 1886.

Ensimmäinen lapsenlapsi syntyi Juuassa elokuussa 1887. Florentine Lind oli yksi kummeista.¹⁰⁹ Seuraavina kesinä Florentine Lind piti pitkiä lomia.^110,111 Kirjeet kulkivat Juuan ja Kotkan väliä. Omansa Florentin Lind sulki kirjevahalla, johon painoi edesmenneen miehensä sinetin.

Kotkan postikonttorin myöhempi johtaja Axel Barck muisteli Fl. Lindiä vuonna 1937: ” Rouva Lindin käsiala oli hyvin epäselvä. Postihallituksessa oli hieman vaikeaa virkailijoiden tulkita hänen hieroglyyffejään ja siksi häntä neuvottiin antamaan apulaisen kirjoittaa puhtaaksi konttorin tilit ja kirjelmät. Mutta postinhoitaja Lindillä oli asiasta oma mielipide, että hänen virkavelvollisuuteensa kuului tämä työ ja sillä hyvä. Ja siihen hallitus sai tyytyä.” Kertoo rouva Lindin päättäväisyydestä ja lujasta luonteesta.

Huhtikuun 13. päivänä vuonna 1891 Hänen Majesteettinsa Keisari Nikolai II myönsi armollisesti palkinnoksi Kotkan postinhoitaja Florentine Lindille briljantein koristetun kultaisen rintakorun.¹¹² Lindin tekemää työtä oli arvostettu. Seuraavan vuonna konttori sai lisää virkoja: joulukuussa Kotkan konttorin konttorikirjuri nimitettiin saman konttorin ekspeditööriksi.¹¹³

67-vuotias Kotkan postinhoitaja Florentine Lind vuonna 1896.
Kuvassa Lindillä on upea postitorven muotoinen neula kauluksensa koristeena, joka eräiden tietojen mukaan oli virkamerkki. Vai onko kuitenkin kyseessä keisari Nikolai II:n myöntämä ”kultainen briljantein koristeltu rintakoru”. Postitorven lenkin sisällä voisi olla koristelua, ehkä niitä briljantteja, timantteja. Visiittikortti 10×6 cm. Kuvattu v.1896 Daniel Nyblinin kuvaamossa Helsingissä. Postimuseo.

1.6.1897 Kotkan postikonttorin huoneisto muutti Hellstenin taloon Tschedajeffin vuoren (nyk. Palotorninvuori) juurelle, Vuorikadun ja Suuren Satamakadun (Iso Satamakatu, nyk. Ruotsinsalmenkatu) risteykseen lähelle satamaa.¹⁰⁰    Samaan aikaan posti sai käyttöönsä puhelimen. Rautatie Kotkan satamasta Kouvolaan oli valmistunut jo vuonna 1890. Tullitarkastaja G.B. Hellstenin talosta oli vuokrattu tilat niin postille kuin postinhoitajan asunnolle. Kotkan posti toimi Hellstenin talossa aina vuoteen 1907 (kaupunginosa 1, kortteli 17, tontti 13; os. nyk. Ruotsinsalmenkatu 18/Vuorikatu 13), kunnes muutti kivitaloon osoitteessa Kirkkokatu 20.

Keisari Nikolai II:n helmikuun manifesti vuonna 1899 aloitti ensimmäisen sortokauden Suomessa. Samana vuonna loppui reservikomppanian toiminta Juuassa. Komppanian päällikkö Lind asui työpaikallaan vielä vuoteen 1901. Vääpeli sai olla virassaan aina vuoteen 1914.¹¹⁴ Everstiluutnantti Toivo Lind muutti perheineen Juuasta Kotkaan tammikuun alussa 1902.¹¹⁵

Vuonna 1899 huhtikuussa Florentine Lind täytti 70-vuotta.  Merkkipäiväänsä viettäneestä postinhoitaja Lindistä sanomalehdet eivät kirjoittaneet yhtään mitään.

Jo vuoden 1899 aikana Florentine Lind alkoi selvitellä oikeuttaan eläkkeeseen. Anomuksesta hän sai lukea hyväkseen myös ajan Iisalmen ja Lahden postitoimitusten hoitajana 30.6.1865-30.8.1881 välisenä aikana.¹¹⁶

Florentine Lindin 72-vuotissyntymäpäivä vuonna 1901 huomioitiin tuttavapiirissä. Hänen syntymäpäiväänsä oli  juhlistettu edellisenäkin vuonna. Silloin Lind oli pannut sanomalehteen ilmoituksen, jossa kiitti työtovereiden muodostaman kuoron esittämästä erinomaisen kauniista laulusta, joka hänelle oli esitetty keskiviikkoiltapäivällä 25. päivänä huhtikuuta.¹²¹  

31. päivänä toukokuuta 1901 ”Saksan rouvana” tunnettu Florentinen Lind jätti Kotkan postikonttorin hoitajan viran^117,129 ja alkoi nauttia kesäkuun alusta 2600 mk suuruista vuotuista ja elinikäistä eläkettä¹¹⁸.¹¹⁹

Työssä ollessaan Florentinen Lind ja hänen palvelijansa Maria Forssman olivat asuneet tullitarkastaja G.B. Hellstenin talossa, jossa sijaitsi myös postitalo.¹²³

Kun postimestari Lind jäi eläkkeelle ja kun hänen poikansa perheineen muutti Kotkaan, asuivat molemmat Kotkan 3. kaupunginosassa korttelissa n:o 47 leski Eva Henrikssonin omistamassa talossa (Puutarhakatu n:o 1) vuokralla. Kumpikin omissa talouksissaan. Korttelia rajasivat kadut Työmiehenkatu, Kauppamiehenkatu, Puutarhakatu ja Iso Satamakatu.^124,128  Vireisessä korttelissa n:o 52 asui omassa talossaan (Kauppamiehenkatu/Kaivokatu n:o 7) ekspeditööri Adolfina von Hertzen. Hänen talossaan asui vuokralla Lindien sukulainen, Tyttö Forstén.¹²⁵   Koko aikaa ei Tyttö Forstén asunut Kotkassa, vaan ainakin v. 1894 hänet oli henkikirjoitettu äitipuolensa kanssa samaan talouteen Heinolassa.

Postinhoitaja Florentine Lind os. Rahlenbeck kuoli Kotkassa pitkän päivätyön tehneenä ja monia vastoinkäymisiä voittaneena kesäkuun 30. päivänä vuonna 1907  pitkälliseen ja kivuliaaseen sairauteen (reuma) 78-vuotiaana.^126,127

       Kotkan vanha hautausmaa
”Ingenjörskan Florentine Lind *18 25/4 29  +19 30/6 07”

Kotka Nyheter 2.7.1907

PALUU ETUSIVULLE

Lähteet

3. Ranta n:o 327 Lind 
20.Koskinen
45.Bonsdorff s.67, s.75, s.84, s.142, s.191
52.Pohls s.5
53.Pohls s. 137
54.Räisänen s. 121-122
55.Räisänen s.120
56.Räisänen s.95
57.Räisänen s.114
58.Räisänen s.188
59.Räisänen s.211
60.Räisänen s.128
63.Räisänen 166-167
64.Pohls s.105
65.Pohls s.70
66.Pietiäinen s. 452
68.Pohls s.106
69.Pohls s.229
70.Pietiäinen s.391
73.Räisänen s.128
75.Räisänen s.147
84.Pohls s.158
86.Pohls 1994 s. 48
88.Pohls 1994 s.48
90.Pohls s. 47
92.Ranta, n:o 327 ”Florentinen Lind”
94.Pohls s.174.
99.Pietiäinen s.370
101.Pohls s.175
102.Pohls s. 160
103.Pietiäinen s.418
119.Pohls s. 159
130.Halila s.81, 86-87,89
131.Heinonen s.27

Kirjallisuus
Barck, Axel artikkelit Kotka Nyheter sanomalehdessä, Postimies aikakausilehdessä
Bonsdorff, Ernst. 1923. Elämäni Varrelta. Karisto Oy. Hämeenlinna.
Bonsdorff, Ernst. ”Oolannin sota” Suomen Kuvalehti 27.3.1934. siv, 432
Halila, Aimo. 1958. Lahden historia. Lahti.
Heinonen, Jouko (ed.).1980. Lahden historia. Hämeenlinna.
Järvinen, Olli. 1965. Lahti ennen meitä. Kylä- ja kauppalakauden vaiheita. Hämeenlinna.
Kokki, Kari-Paavo et al. (ed.). 2005. Suomen antiikkiesineet. Renesanssista rokokoohon.
Koskinen, Riitta. Juhlan odotusta kivalterin talossa. Glorian Antiikki N:o 60 7/2006. s.38-41
Kotkan postimerkkikerhon verkkosivut
Kotka seuran Vanha Kotka -verkkojulkaisu
Kotkan Soutu -lehtinen (18.6.1939) 
Loikkanen, Jarmo ja Harjula, Mirko. 2017. Kaarlo Kivekäs. Kolmen armeijan kenraali. s.55-56
Pietiäinen, Jukka-Pekka. 1988. Postin historia osat 1 ja 2. Helsinki.
Pohls, Maritta. 1994. Suvuista virkoihin, Postilaitoksen virkakuntaa 1864-1899. Helsinki.
Ranta, Niilo. 1986. Suomen postimestarit 1809-1984.
Räisänen, Tauno. 1959. Iisalmen kauppalan ja kaupungin historia 1860-1930.
Suomen postileimojen käsikirja II. 1978. Suomen filatelistiliitto.
Tsokkinen, Anja. 1996. Iisalmen kaupungin historia 1930-1960.

Kuvat ja piirroksien mallit
Tsokkinen s.13, Iisalmi Ylätorinkatu (nyk. Kauppakatu) 1800-luvun lopulla
Räisänen s.433, Koivuniemi
Pohls s. 47, Lahden posti
Pohls s.159, Florentine Lind
Kotka seura, Kotkan postikonttori Kirkkokatu7
Postileimojen käsikirja s.77. Kotkan postikonttori Ruotsinsalmenkatu 17
Kotkan postimerkkikerho, Kotkan postikonttori Iso Satamakatu 10
Suomen Sukututkimusseura, hautakivitietokanta
omat kokoelmat