Mikkeli

Urpola, Mikkelin kirkonkylä

Paul Himanen syntyi Mikkelin kaupungissa pitäjän lasimestari Påhl Himasen nuorimpana poikana 10.11.1846.¹ Lasimestarin oikeudet Mikkelin Korpijärvellä (n:o 5) syntyneelle Påhl Himaselle oli myönnetty vuonna 1832. Vuonna 1837 hänet nimitettiin laamannioikeuden lautamieheksi.

Isä-Himanen omisti 1830-luvulta Mikkelin kirkonkylässä Urpola-nimisen tilan (n:o 3), jonka silloinen päärakennus on yhä paikallaan (rak. 1782, nyk. Mikkelin kaupungin luontokeskus Pikku-Urpola, Selännekatu 30). Urpolan kartano sijaitsee kauniilla paikalla Urpolan lammen ja Urpolan joen yhtymäkohdassa. Lisäksi lasimestari Himanen omisti Mikkelin kirkonkylän markkinapaikalla (myöh. Mikkelin kaupungin aluetta), Naisvuoren kupeessa, useita rakennuksia.²

Suomen jouduttua Venäjän alaisuuteen vuonna 1809 aloitettiin Suomessa lääninrajojen muutokset. Vuonna 1831 eli tsaari Nikolai I:n aikana vanhan Kymenkartanon läänin (läänin hallinnollinen keskus Heinolassa) pohjoisosasta muodostettiin Mikkelin lääni (5.3.1831). Kymenkartanon läänin eteläosat liitettiin Uudenmaan lääniin.

Mikkelin läänin maaherran residenssi oli päätetty samassa yhteydessä siirtää Mikkelin kirkonkylän tienoille perustettavaan uuteen Mikkelin kaupunkiin (per.7.3.1838). Uuden Mikkelin läänin pääkaupunki oli vielä vuoteen 1843 entisessä Kymenkartanon läänin keskuksessa Heinolassa, koska Mikkeliä oltiin vasta rakentamassa eikä siellä siis vielä ollut hallintorakennusta. Korvauksena residenssin menettämisestä Heinola sai kaupunkioikeudet vuonna 1839.

Elokuussa 1838 ryhdyttiin uuden Mikkelin läänin alueella myymään tontteja maa-alueelta, johon Mikkelin kaupunki tultaisiin rakentamaan. Toimitusta valvoi kuvernöörin määräämänä lautamiehenä lasimestari Påhl Himanen. Ensimmäisten joukossa Himanen osti itselleen tontin n:o 71, Aleksanders Gatanin (nyk. Maaherrankatu) ja Skol Gatanin (nyk. Vuorikatu) kulmauksesta, Naisvuoren kupeesta.⁴

Syksyllä samana vuonna 1838 pitäjän lasimestari Påhl Himanen hyväksyttiin kaupungin porvariksi, erikoisalanaan lasimestarin toimet.^5,6 Mikkelin kaupungin asukkaaksi hyväksymisessä oli se merkittävä taloudellinen etu, että hyväksytyt saivat 10 vuoden vapautuksen valtion veroista sekä 20 vuoden vapautuksen sotilaiden majoituksesta.⁷ Kaupungissa alkoi kiivas uudisrakentamisen aika, mikä takasi Himaselle paljon töitä.⁸

Lasimestari Himasen oman tontin sijainti oli erinomainen, sillä sitä vastapäätä oli kaupungin kirkolle varattu aukio, jonka luoteiskulmassa oli yleinen kaivo⁹.  Kaivo oli käytössä aina vuoteen 1896¹⁰.

Aukiolla oli sijainnut muutama kymmenen vuotta aikaisemmin Savilahden pitäjän kirkko ja hautausmaa. Kirkko oli palanut salaman sytyttämänä jo vuonna 1806. Mikkelin kaupungin asemakaavasuunnitelmissa aukiolle suunniteltiin uutta kirkkoa (tuomiokirkko), jota siihen ei kuitenkaan koskaan rakennettu. Rakentamaton aukio sai kirkollista menneisyyttään kunnioittaen nimekseen Kirkkopuisto.  Palaneen kirkon sijainti on nykyisen Kirkkopuiston koilliskulmassa.^11,12  

Pitäjän seuraava kirkko eli nykyinen pitäjänkirkko valmistui vuonna 1817 Kaukolan kankaalle, joka jäi uuden Mikkelin kaupungin silloisten rajojen ulkopuolelle. Uuden kirkon kellotapulissa on vuonna 1806 palaneen kirkon vanha kirkonkello yhdessä kahden muun uudemman kirkonkellon kanssa.¹³  Kirkkopuiston läheiseen kortteliin rakennettiin Kuvernöörin palatsi (rak. 1843, kuvernöörin residenssi ja lääninhallituksen talo) ja palatsin ympärille istutettiin kaunis aidattu puisto.

Himanen rakennutti tontilleen n:o 71 määräysten mukaisen 1.kerroksisen aumakattoisen puuempiretalon, jonne lasimestari lapsineen ja palvelijoineen muutti parin kilometrin päästä Urpolasta. Perheeseen kuuluivat silloin vanhemmat Påhl Himanen (48v) ja Anna Gretha Olander (34v) sekä 16-vuotias Gustaf Wilhelm, 8-vuotias August Robert ja pari vuotias Ida Maria (myöh. pso kondiittorimestari Emil Tillman, vih. 1860). Mukana muuttivat myös renki Matti Närväinen ja piikatytöt Anna Marttinen ja Riitta Parantainen.¹⁴ Muutamaa vuotta myöhemmin Mikkelin kaupunkitaloon syntyivät lapset Charlotta Sofia (v.1844, myöh. pso kelloseppä Erik Karhunen, vih.1868) ja Paul (v.1846, myöh. postikonttorin johtaja).¹⁵

Lapset on merkitty Mikkelin pitäjän lastenkirjaan Urpolan sivulle. Kaupunki sai oman seurakuntansa ja kirkonkirjansa vasta paljon myöhemmin.

Mikkelin kaupungin johto eli järjestysoikeus kokoontui alkuvuosina Himasen talossa. Lasimestari Himanen oli järjestysoikeuden jäsen. ¹⁶ Vuonna 1847 Mikkeli sai ala-alkeiskoulun ja vuonna 1872 Mikkeliin perustettiin ruotsinkielinen lyseo ja sekin toimi aluksi vuoden tai kaksi Himasen talossa eli tilaa talossa lienee riittänyt. Lyseolle valmistui Aleksanterinkadun (nyk. Maaherrankatu) varteen vuonna 1877 komea oma talo¹⁷, joka tuhoutui talvisodan pommituksissa maaliskuussa 1940.¹⁸

Lasimestari kuoli huhtikuussa 1854^19,20, jolloin nuorin poika Paul oli vasta 7-vuotias. Leski ja nuorimmat lapset jäivät asumaan taloon. Talon hallinta lienee siirtynyt muualla työskentelevälle vanhimmalle pojalle Gustaf Wilhelmille (30v), joka oli avioitunut viitisen vuotta aiemmin Kristina Meijerin (s.2.12.1830 Liljendal) kanssa.²¹ Gustaf asui vaimonsa kanssa ainakin vuodet 1854-1860 Liljendalissa ja toimi maanviljelijänä. Sitä ennen hän oli työskennellyt Saimaan kanavatyömaalla varaston kirjurina (material skrivare). Kanavan rakentamispäätös tehtiin 1844 ja kanavatyömaa jatkui aina vuoteen 1856, jolloin se avattiin liikenteelle. Palattuaan takaisin takaisin kotitaloonsa Mikkeliin, Gustaf Himanen jatkoi isänsä ammattia lasinleikkaajana (Saimaa).²²

Ainakin lasimestarin nuorimmat pojat (August Robert ja Paul) kävivät kouluja²⁷. Mikkelin ala-alkeiskoulu oli toiminnassa vuosina 1847-1884²⁸. Nuorin poika Paul jatkoi koulunkäyntiään aina Porvoon yläalkeiskouluun asti.

Koulun jälkeen Paul Himanen valittiin Mikkelin lääninhallituksen ylimääräiseksi lääninkanslistiksi.²⁹  Lääninhallitus sijaitsi Aleksanterinkadulla (nyk. Maaherrankatu), Hallitustoria vastapäätä. Vuodesta 1867 hän oli ylimääräinen kamarikirjuri³⁰   mahdollisesti Helsingin postikonttorissa.

Lasimestarin talossa asui vuodesta 1869 lasimestarin keskimmäinen poika, sotilasuran tehnyt entinen majoitusmestari ja sittemmin Mikkelin kaupungin satamamestari August Robert Himanen.^23,90   Ja ainakin jo vuodesta 1866 Himasten talossa oli asunut vuokralla Mikkelin postimestari Oscar Godenhjelm eli talossa sijaitsi Mikkelin kaupungin postikonttori aina 1880-luvun puoleen väliin saakka eli noin 20 vuotta .^49,90

1870-luvun alussa (v.1872¹³²) Paul Himanen työskenteli lyhyen aikaa konttorikirjurina Tampereen postikonttorissa ja elokuusta 1873 alkaen Helsingin postikonttorissa.³¹ Syyskuussa vuonna 1874 Paul Himanen oli jo takaisin Mikkelissä, jossa merkittiin käyneeksi ehtoollisella.³²

Vuonna 1875 Helsingin postikonttorin konttorikirjuri Paul Himanen määrättiin Iisalmen postitoimituksen hoitajaksi. Himanen oli siis alempia Helsingin postikonttorin toimihenkilöitä, joita voitiin määrätä aina sinne, missä oli tarvetta.

28-vuotias Paul Himanen (muuttoluetteloon syntymäajaksi merkitty virheellisesti 1.9.1846!) muutti numerolla N:o 33 Mikkelistä Iisalmeen 15.10.1875. Muuttoluetteloon oli kirjattu, että Himasella oli tyydyttävät tiedot kristinopista ja että hän oli vapaa solmimaan avioliiton.³³

1875 Iisalmeen

                                        Abel Jäntin talo n:o 29

Himanen muutti Iisalmen kauppalaan lokakuussa 1875³⁴ ja vuokrasi huoneet Ylätorinkadun (nyk. Kauppakatu) ja Kirkkokadun (nyk. Otavankatu) risteyksestä, räätäli Abel Jäntin talosta N:o 29 (rakennusmääräysten mukaan n.20m x 9m). Korkean lankkuaidan ympäröimä vain kymmenisen vuotta vanhan Jäntin talon piha oli rehevä ja siellä oli isoja puita, jotka ”ulottivat oksiaan kadun ylle”, kuten eräs aikalainen muisteli. Talossa oli vuokralla samoihin aikoihin kappalainen Hofström. Hofströmien palvelija Edla Sofia Kotka oli ollut Iisalmen edellisen postinhoitajan Florentine Lindin palveluksessa.  Myöhemmin (v.1881) Hofström uskonnollisessa mielenhäiriössä tappoi veljensä. Muutama vuosikymmen myöhemmin Jäntin talossa toimi Metsästys- ja Kalastuskerho ”Iisalmen lupi” (per. 1930-luvulla). Kerholla oli kerhoravintola, jolla oli A-oikeudet. Jäsenet olivat lähinnä yritysjohtajia ja virkamiehiä.

Edellinen postinhoitaja, leskirouva Florentine Lind, oli lähtenyt Iisalmesta Lahteen toukokuussa 1875 eli jo ennen Himasen saapumista. Iisalmen postissa täytyi siis olla pätevä Lindin opettama harjoittelija, joka pystyi väliaikana toimimaan postinhoitajan sijaisena.

Eikä Himanenkaan alkuun pysynyt Iisalmessa. Tultuaan Iisalmeen hän jo parin kuukauden päästä matkusti kauas Karjalankannakselle, 60 km päähän Pietarista. Siellä Kivennavan seurakunnassa 29-vuotias Paul Himanen avioitui 26.12. 1875 Lipolan kylässä asuvan mestarintytär Hilma Henriette Jackin kanssa. Henrietten isä (seppä) oli ollut Raivolan rautaruukin sulkemiseen asti (toiminnassa 1800-1875) Raivolan rautamanufaktuurissa (per. 1814) töissä, mahdollisesti sen johtaja noin v.1871-1875. Lipola oli rajakylä, jossa oli tulliasema. Hilman sisko Hilda oli naimisissa Lipolan tullitarkastaja August Wilhelm Kyrklundin kanssa. Hilda Kyrklund jäi leskeksi pian sisarensa häiden jälkeen jo vuoden 1876 alussa.

Myös Paul Himasen häiden aikana ”joku harjoittelija” (todennäköisesti neiti Alma Collan) hoiti Virran sillan kupeessa, Savanderin mamsellien talossa sijainnutta Iisalmen postia.³⁸

Rouva Paul Himanen eli 20-vuotias Hilma Jack muutti Iisalmeen maaliskuussa 1876 Abel Jäntin taloon n:o 29. Perheen vanhin poika Paavo syntyi sinne.¹³²  Pojan syntymästä pantiin ilmoitus Morgonbladetiin. Vuodenvaihteessa 1876 /1877  Hilma Jackin vanhemmat Agatha ja Severin Jack sekä Hildan kolme vuotta nuorempi sisko Fanny Olivia Jack³⁹ muuttivat Iisalmeen.¹³³  Perheen äidinkieli oli ruotsi. Suurperheen yhteiseksi asunnoksi vuokrattiin huoneet Ylätorinkadun (nyk. Kauppakatu) varrelta talosta N:o 12.³⁵  Talon omisti paakari Henrik Parviainen.³⁶

Parviaisen talo n:o 12

Parviaisen talossa asuessaan postinhoitaja Paul Himanen mahdollisesti siirsi postin toiminnan joko kokonaan tai osittain asuintalonsa tiloihin eli nykyisten Ilvolankadun ja Kauppakadun kulmaukseen, Iisalmen kauppalan kansakoulun kanssa samaan kortteliin. ⁴¹

Ajan tavan mukaan ja järjestyssääntöjä noudattaen lankkuaitoja käytettiin tontin ympärillä katuvierillä. Leipuri Parviaisen lankku oli keltainen samoin kuin talokin.

”Kauppalan kartanoiden katot oli katettu pääasiassa päreillä, asfalttikatto oli harvinaisuus. Peltipanssarista ei osattu silloin edes uneksia. Punainen ja keltainen olivat kauppalalaisten mielivärejä, vaikka suurin osa taloista oleili arkisesti auringon säteiden luomassa harmaassa värissä. Kadulta veivät puiset portaat kauppalan moniin kauppahuoneisiin, mutta oli kivirappusiakin: Parviaisen leipuripuodissa yksi valtava rappukivi.” Näin kauppalaa kuvaili eräs aikalainen.³⁷

Paul Himanen halusi edetä postiurallaan. Vuoden 1878 alussa Helsingin postikonttorin kirjuri, joka kuitenkin oli sijoitettu Iisalmen postiin, haki Kajaanin postikonttorin hoitajan virkaa, mutta ei tullut siihen valituksi.

Parviaisen taloon syntyi Paul ja Hilma Himasen toinen poika Gustav (Gösta) marraskuussa 1879.⁴⁰   Tämänkin pojan syntymästä pantiin ilmoitus Morgonbladet -sanomalehteen. Alkuvuodesta Himanen oli hakenut Vaasaan, mutta ei tullut valituksi,

Iisalmen postin harjoittelija 31-vuotias Alma Collan nimitettiin 5.2.1880 Helsingin postikonttorin ylimääräiseksi kopistiksi⁴³, jonka sijoituspaikka oli Iisalmen postissa. Samoihin aikoihin Iisalmen postin harjoittelijaksi tuli Alma Collanin sisaren kasvattitytär 19-vuotias Maria Koponen (myöh. Inkinen).⁴⁴ Maria asui kasvattiäitinsä Natalia Inkisen (os. Collan) kanssa vuokralla Karjalaisen talossa N:o 9.³⁹ Äiti oli varakas kuopiolaisen kauppiaan lapseton leski, joka oli muuttanut Iisalmeen myytyään muutama vuosi aiemmin kauppakartanonsa Kuopion tuomiokirkon kupeesta.

Vuodesta 1879 oli postimies Antti Sivosen tilalla postiljoonina 27-vuotias Anders Fabian Huttunen. Huttunen asui perheineen tontilla n:o 40.⁵⁰ Sulan veden aikana posti kulki mm. Kuopioon höyrylaivoilla. Talviaikaan postia kuljetettiin hevospelillä.

Iisalmessa Paul Himanen toimi noin vuoden ajan kauppalan ekonomina eli rahaliikenteenhoitajana (24.4.1876-19.6.1877). Ekonomin tehtäviin kuului mm. satama- ja laituritaksan mukaisten ”haminarahojen” keräys. Koska maksuperusteita ei ollut aikoinaan määritelty riittävän selkeästi, oli maksujen periminen työlästä, minkä vuoksi Himanen erosi tehtävästä.⁴²

Iisalmen satamarantaa noin 1887-1902. Korkein rakennus on Himasen aikakauden jälkeen valmistunut Iisalmen Ruiskuhuone-poliisiputka (rak.1887). Rannalla oikealla oleva paviljonki valmistui vasta 1890-luvulla ja vasemman reunan rakenteilla oleva talo vuosituhannen vaihteessa. Muutoin Iisalmen rantamaisema muistuttaa sitä, mitä se oli Paul Himasen aikana 1875-1882. 

Himanen pyrki koko ajan etenemään urallaan. Hän oli konttorikirjuri palkkioperustaisella toimistonhoitajan vakanssilla ja nyt vielä perheellinen. Hän haki ekspeditöörinvirkaa vuonna 1879 Vaasaan⁴⁵, vuoden 1880 keväällä Kuopioon⁴⁶ ja vuoden 1881 keväällä Hämeenlinnaan⁴⁷. Lopulta vuonna 1881 lokakuussa hänet erivapaudella nimitettiin Helsingin postikonttorin toiseksi ekspeditööriksi.^30,48.

Marraskuussa 1881 Paul Himanen perheineen muutti pois Iisalmen kauppalasta. Sanomalehdissä julkaistiin pientä juttua, jossa kerrottiin Himasen saaneen lähtijäislahjaksi iisalmelaisilta kultakuorisen ”lakkarikellon”.⁵¹ Joissakin uutisissa taskukelloa nimitettiin ”ankkurikelloksi”.⁵²  Himanen oli hoitanut työnsä postinhoitajana erittäin hyvin ja saavuttanut  käytöksellään paikkakuntalaisten kunnioituksen.

1882 Helsinkiin

Paul Himanen aloitti toisena ekspeditöörinä Helsingin postikonttorissa ja teki sivutöinään koko Helsingissä asumisensa ajan asiakirjojen laatimista. Hän mainosti sivutyötään useissa sanomalehdissä ympäri Suomea. Osoitteekseen hän antoi ”Helsingin postikonttori” Nikolainkadulla (nyk. Snellmaninkatu).^53,54,55

Helsingin postitalo (oikealla), jossa sijaitsi postihallitus ja Helsingin postikonttori. Postitalon takana näkyy Nikolain kirkkoa (nyk. Helsingin tuomiokirkko). Kuva Axel Lindahl 1883. Helsingin kaupunginmuseo.⁵⁶

Vuoden 1882 osoitekalenterin mukaan revisor P. Himanen asui osoitteessa Aleksandersgatan 15. Vuodesta 1883 reviisori perheineen asui osoitteessa Georgsgatan 10 (Yrjönkatu 10).

Yrjönkatu 8 ja 10 1900-luvun alussa. Helsingin kaupunginmuseo.

Toukokuussa vuonna 1883 ekspeditööri Paul Himanen haki postimestarin paikkaa mm.  Joensuusta⁵⁷. Saman vuoden kesällä Himanen oli kotikaupunkinsa Mikkelin postimestarin loman sijainen.⁵⁹ Vuoden 1883 elokuussa vapautui kuoleman kautta Käkisalmen postikonttorin hoitajan virka, jota Himanen haki⁵⁸ ja jonne tuli lokakuun viimeinen päivä 1883 nimitetyksi.⁶⁰

Perhe Himanen sekä leskirouva Agatha Jack ottivat muuttokirjan Helsingistä 11. päivänä helmikuuta 1884 ja merkittiin tulleeksi Käkisalmeen 21. päivänä maaliskuuta 1884 muuttoluettelon numeroilla 10 ja 11.⁶⁶

1884 Käkisalmeen

Käkisalmen raatihuone (vaalea rakennus) noin 1800/1900 -lukujen vaihteessa. Museovirasto. Karjalaisen Osakunnan kokoelma.

Paul Himanen perhekuntineen asettui Käkisalmen kaupunkiin Vuoksen rannalle lähes kymmeneksi vuodeksi. Aluksi he asuivat Flodinin talossa n:o 40-41, jonne syntyi perheen kolmas poika Eskil. Samassa talossa asui vuokralla kansakoulutarkastaja, rehtori ja maisteri Renqvist perheineen⁶², joka myöhemmin osti talon⁶⁷.

Huhtikuussa, vain pari kuukautta Käkisalmeen muuton jälkeen, kuoli Mikkelissä Paul Himasen veli, 51-vuotias satamamestari August Robert Himanen. Aukusti Himasen kuolinilmoitus oli suomenkielisessä sanomalehti Pellervossa.⁶³   Hänen kuolemansa jälkeen lasimestarin talo (III kaupunginosa, kortteli n:o 2, tontti n:o 71) eli ”Himasen talo”, kuten se Mikkelissä tunnettiin, myytiin 1880-luvun puolivälissä Mikkelin lyseon lehtori A.O. Stregille. Gustaf Himanen osti perheelleen Mikkelin Kirkkopuiston varrelta uuden talon (N:o 83, Aleksanterinkatu 28, nyk. Maaherrankatu)²⁴, jossa kuoli lapsettomana 4.12.1895.²⁵ Puoliso Kristina Himanen kuoli Aleksanterinkadun kodissa 86-vuotiaana maaliskuussa vuonna 1917.²⁶ Gustaf ja Kristiina Himasella oli ollut yksi kasvattitytär.⁹⁰   Lasimestarin tyttäristä kellosepän rouva Charlotta Karhunen jäi perheineen edelleen Mikkelin kaupungissa omistamaansa taloon n:o 73. Toinen tytär, leipurin rouva Ida Tillman oli ollut perheineen vuokralla kotitalossaan ja muutti nyt vuokralle taloon n:o 48.

Perheen asuttua neljä vuotta Käkisalmessa kuoli vuonna 1888 (24.3.) Hilma Himasen äiti leskirouva Agatha Jack, syntyisin Laukkanen 69 vuoden ikäisenä.¹⁰⁸

Vuoden 1888 lopulta alkaen perhe asui vuokralla Käkisalmen 1. kaupunginosassa talossa n:o 81-83, jonka omisti everstiluutnantti Aleksander Kondratjeff.⁶⁴ Tähän taloon syntyi perheen ainut tytär Martta Linnea syyskuussa vuonna 1890. Postikin siirtyi Kondratjeffin taloon.

Lapset pantiin Käkisalmen alkeiskoulusta alkaen eri kouluasteisiin mm. Paavo kävi vuosina 1886-1888 Käkisalmen reaalikoulua, vuosina 1888-1891 Viipurin klassista lyseota ja vuosina 1891-1893 Savonlinnan lyseota.⁶⁵

Rouva Hilma Himanen osallistui aktiivisesti järjestystoimintaan Käkisalmessa. Hän kuului mm. Rouvasväen yhdistyksen johtokuntaan ja oli sen kirjuri. Puheenjohtaja oli herra J. Lallukka ja rahastonhoitaja apteekkari O.E. Thil. Hilma Himanen istui myös saman yhdistyksen Kutoma- ja Työkoulun johtokunnassa^68,69,70 ja toimi myöhemmin sen puheenjohtajana.⁷¹  Kauppaneuvos Juho Lallukka teki merkittävän uran sekä kauppiaana että luottamustehtävissä kunnallis- ja kulttuurielämän parissa mm. Käkisalmessa ja Viipurissa, jossa kuoli 1913. Juho ja Maria Lallukka testamenttasivät pääosan omaisuudestaan Taiteilijakotisäätiölle, joka ylläpitää taitelijakoti Lallukkaa Helsingin Töölössä (Apollonkatu 13).

Helmikuun 1. päivänä vuonna 1893 paikallisessa Wuoksi-lehdessä oli mielenkiintoinen uutinen.⁷²

”Wuoksea tänä wuonna ei mene Suomeen ristisiteessä kuin joskus jokunen waihtoilmoitus. Wenäjälle ristisiteitä menee kymmenkunta. Kun nyt kuudetta käydessä wietiin Wuokset postikonttooriin – kuuden aikana lähtee posti täältä – pani täkäläinen postimestari kiireessä kaikkiin sidelähetyksiin 2 kopeekan postimerkin luullen kaikki ristisiteet olewan Wenäjälle meneviä. Siten epähuomiossa tuli tuo onnetoin postimerkki Laatokalle menevään lähetykseen. Tämän johdosta saatamme Laatokalle wakuuttaa, ettei Wuoksen toimitus ole niinkään kopeekkapostimerkkien ystävä, kaikista wähimmin sitä on täkäläinen postimestari. Ja postinhoitajille ei liene nuot kopeekkamerkit kowinkaan rakkaat, ei sen työnkään takia, jonka ne heille tuottawat. Puhumattakaan periaatteista. Sitä paitsi on täkäläinen postinhoitaja luwannut tehdä kaiken woitawansa korjatakseen tuon pienen epähuomion. Hän on luvannut lähettää Laatokalle 5 pennin suomalaisen postimerkin, sillä muuta keinoa ei hän oikaisemiseen tiedä.”

Tuolloin Suomessa elettiin postimanifestin aikaa, jolloin Suomen postilaitos yhdistettiin Venäjän postilaitokseen ja alistettiin Venäjän sisäministerille (1890). Alkuun muutokset olivat pieniä mm. suomalaisten postimerkkien rinnalle tuli venäläiset postimerkit. Suomen postissa oli käytössä erityinen maksuluokka painotuotteille (esim. juuri sanomalehti), joita sai lähettää postin kautta halvalla postimaksulla (5 penniä). Vuoden 1892 alusta tuli uusi rajoitus: Venäjällä menevään postiin oli ehdottomasti laitettava Venäjän oma pestimerkki (painotuotteelle 2 kopeekan). Kirjeen alin postimaksu oli 20 penniä.

Postimanifesti oli Venäjän keisari Aleksanteri III:n 12. kesäkuuta 1890 antama keisarillinen määräys. Myöhemmin Postimanifesti nähtiin yhtenä tulevia sortovuosia ennakoivista yhtenäistämistoimenpiteistä. Postimanifesti astui voimaan 11. heinäkuuta 1890. Välittömästi se ei aiheuttanut Suomen postitoiminnassa merkittäviä muutoksia, sillä postilaitoksen henkilökunta säilyi suomalaisena ja Suomen omat postimerkit olivat edelleen käypiä. Niiden rinnalle kuitenkin tuotiin vuonna 1891 venäläiset niin sanotut rengasmerkit. Ne poikkesivat tavallisista venäläisistä merkeistä siinä, että Suomessa myytäviin venäläismerkkeihin oli liitetty Suomen postilaitokseen viittaava ympyräkuvio. Rengasmerkkien käyttö tuli vuoden 1892 alusta pakolliseksi Suomen ja Venäjän välisessä postiliikenteessä. Suomen sisäisessä sekä ulkomaille suuntautuvassa postiliikenteessä niiden käyttö oli vapaaehtoista ja jäi kansallismielisyyden kohotessa hyvin vähäiseksi.

Vähän ennen Wuoksi-lehdessä ollutta uutista Himanen oli hakenut yllättävästi Käkisalmen painoasiamiehen eli sensuurista vastaavan virkamiehen virkaa. Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta ja täällä määräsivät Venäjän viranomaiset tarkasti, mitä sai lehtiin painaa ja minkälaista kirjallisuutta julkaista. Muita hakijoita sensorin virkaan olivat kaupungin viskaali, kruununnimismies, rahatoimikamarin kamreeri ja kansakoulunopettaja.⁷³

Jotain muutosta Käkisalmessa viettämäänsä elämään Himanen varmasti halusi, koska haki myös uusia postikonttorin hoitajan paikkoja. Toukokuussa 1893 Himanen sitten nimitettiin ruotsinkielisen Kristiinankaupungin postikonttorin hoitajaksi.⁷⁴  Saman tien pantiin lehteen ilmoitus vapaehtoisesta huutokaupasta, jossa Himaset myivät irtainta omaisuuttaan pois.⁷⁵   Ilmoitukseen jäi painovirhepaholainen, vuoden 1893 sijaan painetuksi tuli vuosi 1897.

Elokuun 8. päivänä vuonna 1893 Paul Himanen perheineen muutti pois Käkisalmesta Kristiinankaupunkiin Pohjalahden rannalle.⁷⁶ Himasilta jäi kokematta seuraavana vuonna pidetyt Käkisalmen kaupungin ja linnan 600-vuotisjuhlallisuudet (28.-29.6.1894)⁷⁷, joihin oli valmistauduttu vuosia⁷⁸ .

Vuoksen rannalla sijaitsevan Käkisalmen linnoituksen linnanpiha.
Magnus Scherfbeck 21.7.1888. Museovirasto. Historian kuvakoelma.

Käkisalmen linna 2000-luvulla

1893 Kristiinankaupunkiin

Kristiinankaupunki 1900-luvun puolenvälin aikoihin. Matti Poutvaara.
Museovirasto. Matti Poutvaaran kokoelma.

Himaset asettuivat Kristiinankaupunkiin⁷⁹. Paavo vaihtoi koulunsa Savonlinnan suomenkielisestä lyseosta Vaasan ruotsinkieliseen reaalilyseoon 1893 ja pääsi sieltä ylioppilaaksi 6.6.1895⁸⁰. Pari vuotta myöhemmin Gösta pääsi ylioppilaaksi samasta lukiosta. Paavosta tuli myöhemmin Helsingin postipiirin tarkastaja⁸⁰ ja Gösta valmistui lääkäriksi⁸¹.

Elokuun 1894 Himanen oli virkavapaalla ja hänen sijaisenaan oli ylimääräinen konttorikirjuri Anna Irene Lind.⁸² Kristiinankaupungin postissa ei liene ollut ekspeditööriä.

Paul Himanen viihtyi Kristiinankaupungin postimestarin virassa alle kaksi vuotta (4.5.1893-7.3.1895). Himanen haki heti saapumistaan seuraavana vuonna muualle ja asetettiin Jyväskylän konttorinhoitajan virkaan ensimmäiselle ehdokassijalle⁸³, jonne tuli myös nimitetyksi 7.3.1895⁸⁴.

Samalla (23.3.) järjestettiin niin, että Himasen muutettua Jyväskylään Kristiinankaupungin ylimääräinen konttorikirjuri Anna Irene Lind hoiti Kristiinankaupungin postikonttoria, kunnes Jyväskylän postikonttoria tilapäisesti (edellisen vuoden marraskuusta?) hoitanut (Helsingin postikonttorin?) konttorikirjuri E.J. Karhunen (Paul Himasen 26-vuotias siskonpoika) ehti Jyväskylästä Kristiinankaupunkiin hoitamaan konttorinhoitajan viransijaisuutta siihen asti, kunnes Kristiinankaupunkiin saatiin valituksi uusi postinhoitaja⁸⁵, mikä tapahtui vasta heinäkuussa.

1895 Jyväskylään

Postikonttorinhoitaja Paul Himanen ja vaimo Hilma sekä lapset Paavo, Gustaf, Eskil ja Martta jättivät muuttokirjansa uuteen seurakuntaan ja ne kirjattiin Jyväskylän kaupungin muuttaneiden luetteloon 12. päivänä kesäkuuta 1895.⁹¹ Perhe oli vuokrannut asunnon Thomas ja Karolina Ahllundin talosta Nikolainkadulta (tontti n:o 77 kortteli 10⁸⁶, nyk. Vapaudenkatu 49⁸⁷).

Jyväskylän postikonttorikin siirtyi uuteen osoitteeseen eli oli nyt samassa osoitteessa kuin postimestarin asunto, Asemakadun ja Nikolainkadun kulmauksessa, vain korttelin matkan päässä rautatieasemalta ja satamasta. Postikonttorin uudesta paikasta ilmoitettiin lehdessä.⁸⁸

Ahllundin talo oli pitkä ja siinä oli useita (kolme?) erillisiä sisäänkäyntejä. Sisäänkäyntien edessä oli kuistit, joissa kussakin oli ainakin yksi iso 12-ruutuinen ikkuna.⁸⁷

Talossa asui vuonna 1895 seppä Ahllund perheineen sekä vuokralla postinhoitaja Himanen (ja posti) sekä konemestari A. Nordberg.⁸⁹

Seppä Thomas Ahllund vaimonsa Karoliinan kanssa talonsa edessä vuonna 1900. Ahllundeilla oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Kuvanottoaikaan vanhempi oli naimisissa kippari Alfred Nordbergin kanssa ja nuorempi oli juuri päässyt ylioppilaaksi. Hän valmistui myöhemmin agronomiksi ja toimi maanviljelyskoulussa opettajana. Kuvaaja Evert Laukkanen v.1900. Keski-Suomen museo.

Heti seuraavan joulun alla uusi postimestari Himanen pani Postihallituksen ohjeiden⁹⁶ mukaisesti lehteen ilmoituksen ”Kunnioitettaville kirjeenvaihtajille”. Postin kuljetettavaksi tarkoitetut paketit, kirjeet ja kortit pyydettiin toimittamaan postiin ajoissa ja varustamaan ne päällekirjoituksella ”Jouluaattona”, ”Uudenvuodenaattona” tai ”Uudenvuodenpäivänä”, jolloin näin merkityt postilähetykset toimitettaisiin perille lähetykseen merkittynä päivänä.⁹²Sama ohje toistettiin tunnollisesti seuraavinakin vuosina.^93.94.95

Jyväskylän postikonttori oli iso ja siellä työskenteli ainakin kaksi ekspeditööriä¹⁰³  (Harlin ja Kiljander), kaksi konttorikirjuria (Sundholm ja von Willebrandt), harjoittelijoita (mm. poika Paavo Himanen v:sta 1895¹⁰⁴) ja postiljooneja. Harlin toimi tarvittaessa postimestarin sijaisena.¹⁰⁵

Vuonna 1896 Suomi jaettiin postipiireihin (11) ja yhteen postivaunupiiriin, jotka toimivat postihallituksen alaisina. Postivaunupiirin muodostivat koko maan rautatiepostit, postivaunut. Kunkin postipiirin päälliköksi eli postitarkastajaksi nimitettiin yleensä alueen pääpostitoimipaikan postinhoitaja, joka valvoi kaikkien oman alueensa postitoimistojen hoitoa ja postiliikennettä. Postitarkastajat tekivät säännöllisesti tarkastuksia piirinsä postitoimistoissa ja postiasemilla.⁹⁷ Vuoden 1897 alusta Paul Himanen määrättiin 4. piirin postitarkastajaksi seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi.⁹⁸

Seuraavana vuonna 1898 Himanen muutti sepän talosta lehtori J. Läntelän taloon Harjukadulle (N:o 17). Talossa asuivat Himasten lisäksi neiti Läntelä, kirkkoherra Stewe ja leskirouva S. Nyman.⁹⁹ Postikonttori jäi entiselle paikalleen. Postikirjurit von Willebrandt ja Sundholm muuttivat asumaan seppä Ahllundin taloon.¹⁰⁰  Jo vuoden kuluttua Himaset muuttivat uudelleen nyt apteekkari Enckellin lesken taloon (n:o 117) Rantakadulle (nyk. Hannikaisenkatu).¹⁰¹

Paul Himaselle myönnettiin 4.4.1898 Keisarillinen Pyhän Stanislauksen ritarikunnan kolmannen luokan ansiomerkki.¹⁰² Yleensä se myönnettiin pitkästä (15 vuoden?) palvelusta valtion viroissa. Ansiomerkki oli arvostettu huomionosoitus. Ensimmäisen luokan ansiomerkki oli arvokkain ja harvinainen. Sen saaneet liitettiin perintöaatelin jäseniksi.

Syksyllä 1899 Himanen haki Kuopion postikonttorin hoitajan paikkaa. Paikkaa hakivat Himasen lisäksi Joensuun ja Pietarsaaren postimestarit, Turun postikonttorin vanhempi ekspeditööri ja Mikkelin postikonttorin ekspeditööri.¹⁰⁶

Jyväskylän postinhoitaja Himanen nimitettiin ja määrättiin Kuopion postikonttorin hoitajaksi 16.11.1899.¹⁰⁷

Uuden postimestarin Jyväskylä sai vasta huhtikuussa 1900.

1899 Kuopioon

Kuopion postikonttori on perustettu 22.11.1776 eli Himasen aloittaessa siellä (virallisesti 16.11.1899), oli posti toiminut Kuopiossa jo 123 vuotta, vuosina 1779-n.1820 nykyisen Vankilakatu 3:n tienoilla. Tämän postikonttorin tuhouduttua tulipalossa, siirrettiin posti keskemmälle kaupunkia ensin tuomiokirkkoa vastapäätä (nyk. Vuorikatu 18), sitten Eteläisen Vuorikadun toiseen päähän Kallaveden liepeille (nyk. Minna Canthin katu 1) ja lopulta vuonna 1894 taas lähemmäksi kirkkoa Sallinin taloon (samassa korttelissa oli vävypoika  Barsokevitschin eli ”Parsokin” talo) Eteläiselle Vuorikadulle (nyk. Minna Canthin katu 26). Alla olevassa kuvassa pitkänomainen matala postitalo on heti tuomiokirkon etupuolella vasemmassa reunassa. Siinä posti toimi aina vuoteen 1937.

Kuopion kaupungissa (per. 1775) on 1700-luvulta periytynyt ruutukaava, joka muodostuu suurkortteleista, jotka ns. rännikadut jakavat neljään pienempään kortteliin. Tällainen kahden erilevyisen kadun hierarkian säilyminen nykypäivään on ainoa laatuaan Suomessa. Nykyään rännikadut ovat lähinnä kevyenliikenteen väyliä. Himasen muuttaessa kaupunkiin sähkö oli valaissut kaupungin katuja jo vuodesta 1886 alkaen ja ensimmäinen juna oli saapunut kaupunkiin vuonna 1889. Paikallispuhelut olivat olleet mahdollisia jo vuonna 1883. Vuonna 1899 Kuopiossa oli asukkaita lähes 10 000.

Paul Himanen perheineen asui Kuopiossa¹⁰⁹ saapumisestaan lähtien aina vuoteen 1908 asti talossa, jossa toimi posti¹¹⁰. Talo sijaitsi Etelä Vuorikadun (v:sta 1903 Minna Canthin katu) ja Sorvarinkadun (rännikatu) risteyksessä, tuomiokirkkoa vastapäätä (1. kaupunginosa, kortteli 2). Talosta puolet oli postilla ja talon toista puolta asui Himanen perheineen.

Talon ja tontin omistivat nimismiehen leski Anna Sallinin perilliset eli tyttäret Ida ja Adele. Talossa asuivat omistajat eli lapseton leskirouva Ida Herckman (os. Sallin) ja valokuvaajat Victor ja Adele (os. Sallin) Barsokevitsch lapsineen.¹²⁰ Samalla tontilla oli Barsokevitschien valokuva-ateljee (nyk. VB valokuvakeskus). Sallinin talossa oli vuokralla posti ja postinhoitaja Himasen perhe. Talo on yhä samalla paikalla Minna Canthin kadulla sekä valokuva-ateljee Kuninkaankadun varrella. Sallinin talossa on viimeksi toiminut päiväkoti.

Paul Himanen nimitettiin vuoden 1900 alusta 5. postipiirin (Kuopio) postitarkastajaksi.¹¹¹ Himanen toimi 5. piirin postitarkastajana vuoden 1914 loppuun¹¹²  yhteensä viisi 3-vuotiskautta eli 15 vuotta.

Vuosi 1907 oli perheessä monen onnistumisen vuosi. Nuorin poika pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta¹¹³, keskimmäinen valmistui lääkäriksi⁸¹ ja postivirkamiestutkinnon jo suorittanut vanhin poika suoritti alemman hallintotutkinnon (Aht)⁸⁰. Tytär kävi yhteiskoulua.¹¹⁴

Vuonna 1909 Himaset muuttivat pois Minna Canthin kadulta (v:teen 1903 Etelä Vuorikatu) alas puistoiselle Piispankadulle kauppias Ivan Samoiloffin¹²⁰ perikunnan taloon (1. kaupunginosa, kortteli n:o 28).¹¹⁵ Samoiloff oli ostanut talon ja tontin tuomari Herckmanilta (Aleksanterinkatu 2) ja rakennuttanut tontille kaksi uudisrakennusta Piispankadun ja Kuninkaankadun varteen. Posti jäi mäen päälle Minna Canthin kadulle.¹¹⁶

Samana syksynä Himaset hankkivat kotiinsa puhelimen eli heidät ”yhdistettiin telefooniverkkoon no:lla 180”.¹¹⁷

Piispankadun talossa, joka lienee rakennettu 1906, oli kaksi 5 huoneen asuntoa, toinen eteläpäädyssä ja toinen pohjoispäädyssä sekä yksiöitä. Korkea kivijalka piilotti sisäänsä kellarit ja liiterin. Pihan ulkorakennuksessa oli käymälät, hevostalli ja aittoja. Tontin Brahen puiston puoleisella sivulla oli kaivo.¹¹⁸ Piispankadulla asuessaan Himaset menettivät vuonna 1910 kaksi lastaan vaikeaan sairauteen, keuhkotautiin.

Kollegiasessori Paul Himanen jäi eläkkeelle Kuopion postimestarin virasta 1.3.1915¹²¹ ja muutti Mikkeliin.

1915 Mikkeliin

Paul ja Hilma Himanen muuttivat Mikkelin II kaupunginosan vuokrataloon (Oikokatu 1, tontti 101). Talo sijaitsi Pirttiniemen puiston kulmalla ja Saksalanjoen partaalla.¹²² Junarata oli tontin itäpuolella. Eivätkä Kivisakasti, lyseo eikä sairaalakaan olleet kaukana. Vanhempien mukana Mikkeliin muutti 27-vuotias ylioppilaspoika Eskil sekä palvelija Maria Miettinen.

Tehtailija Mikko Paasonen oli vuonna 1897 rakennuttanut tontille n:o 101 silloisen Mikkelin suurimman, lautarakenteisen vuokrakasarmin, joka tunnettiin nimellä ”Plevna”. Se tuhoutui tulipalossa jo vuonna 1901.¹²³ Tontti oli pitkään rakentamatta, kunnes raatimies ja kauppias Gustav Ahlberg osti sen vuonna 1906 (kiinnekirja 11.2.1907)¹²⁴ ja rakennutti tontille uuden vuokrakasarmin (vinkkelitalon) sekä siirrätti tontin lounaiskulmaan lääninsairaalan tontin vierestä (sama kortteli, Puutarhakadun ja Nikolainkadun kulmauksesta) tontilta n:o 79 sukutalonsa.¹²⁵ Himasten aikana Ahlbergin vuokrakasarmissa asui 10 perhettä ja 5 yksin asuvaa ihmistä.¹²⁶ Vuonna 1920 Savon karjanmyyntiosuuskunta osti tontin rakennuksineen. Tontin kaikki vanhat rakennukset on nykyään purettu ja paikalla sijaitsee sairaalan pysäköintitalo.¹²⁷

Muuttaessaan Mikkeliin Paul Himasen lähisukulaisista oli enää elossa 77-vuotias sisko Ida Maria Tillman, joka asui yhdessä naimattoman tyttärensä kukkakauppias Ida Elin Tillmanin kanssa. Vanhimman veljen leski Kristina Himanen (85v) asui Kirkkopuiston vieressä. Vuoden 1915 alussa Paul Himasen siskonpoika E.J. Karhunen oli juuri valittu Mikkelin postimestariksi.¹³¹  Paul ja Hilma Himasen vanhin poika loi uraa Helsingissä postihallituksessa ja nuorin poika Mikkelin postissa.

Venäjällä elettiin ensimmäisen maailmansodan aikana levottomia aikoja, joka huipentui 1917 vallankumoukseen. Suomi näki tilanteessa mahdollisuuden irtautua Venäjästä ja julistautui itsenäiseksi vuoden 1917 lopulla. Tammikuussa 1918 puhkesi Suomessa sisällisota.

Mikkelissä punakaarti asettui työväentalolle ja Naisvuoren betoniseen vesitorniin. Suojeluskunta piti keskuksenaan lyseota. Mikkelin tyttökoulun (Porrassalmenkatu 17) tiloissa avattiin sotilaille kahvila helmikuussa 1918. Kirkkopuiston vieressä Mikkelin läänin tyhjillään olleessa kuvernöörin asunnossa työskenteli naisosasto valmistamassa selkäreppuja, patruunavöitä ja sidetarpeita.¹²⁹

Paul Himanen kuoli 72-vuotiaana Mikkelissä 5. päivänä maaliskuuta vuonna 1918 sisällisodan riehuessa juuri itsenäistyneessä Suomessa.¹³⁰  

PALUU ETUSIVULLE

Viitteitä
2.Viikki siv.41
6.Viikki s.41
7.Viikki siv.11
14.Viikki siv. 40
25.Viikki s.42
30.Ranta n:o 161
41.Räisänen s.501
42.Räisänen s.289
43.Räisänen s.501
65.Grönroos
113.Ranta n:o 160
128.Viikki s.43
131.Ranta n:o 223

Kirjallisuus
Enqvist, Petri. 2007 Mikkelin Eteläinen hautausmaa. Historia ja inventointi. Mikkelin kaupunki.
Grönroos, S. 1950. Nykyisten posti- ja lennätinpiirien sekä Viipurin lakanneen posti- ja lennätinpiirin postitarkastajien elämänvaiheita. Vaasa.
Kuopion seudun kulttuuriympäristö seutukunnan vahvuudeksi. 2006.
Hakala, K. 1938. Mikkeli. Kaupunki, jossa oli 63 asukasta. Jalkine : Suomen jalkineliikkeenharjoittajain liiton äänenkannattaja, 01.07.1938, nro 7, s. 15-20
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1095657?page=15
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Julkunen, Jutta ja Knuuttila, Maarit. 2013.Dostojevskin anoppi ja savustettu hanhi. Mikkelin kaupunki. Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma. Julkaisu 2.
Ranta, Niilo. 1986. Suomen postimestarit 1809-1984. N:o 161 Paul Himanen
Räisänen, Tauno. 1959. Iisalmen kauppalan ja kaupungin historia 1860-1930. Kuopio.
Viikki, Raimo (ed.). 1987. Kirkonkyläläisistä kaupunkilaisiksi. Mikkelin kaupungin ensimmäiset asukkaat v.1838. Suur-Savon Sukututkimusyhdistys ry:n julkaisuja I. Pieksämäki.

Mikkelin maaseurakunnan rippi- ja historiankirjat
Mikkelin kaupunkiseurakunnan rippi- ja historiankirjat
Iisalmen maaseurakunnan rippi- ja historiankirjat
Helsingin muuttaneiden luettelot
Käkisalmen rippi- ja historiankirjat
Kristiinankaupungin rippi- ja historiankirjat
Jyväskylän rippi- ja historiankirjat
Kuopion rippi- ja historiankirjat
Kansallisarkiston digitoidut sanoma- ja aikakausilehtiarkisto
Henkikirjat
Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen kuvatietokanta
Suomen sukututkimusseuran tietokannat
oma arkisto