s. 07.07.1890 Viipuri
k. 03.06.1972 Hämeenlinna (Ahveniston sairaala)

5.10.1939 nimitettiin Viipurin postikonttorin ekspeditööri Hugo Valter Kuurmo Iisalmen IV luokan posti- ja lennätinkonttorin hoitajaksi.

13.10.1947 Iisalmen posti- ja lennätinkonttorin III luokan konttorinhoitaja Hugo Valter Kuurmo  erosi virasta.

Hugo Valter Kuurmo (e. Kronholm) kävi 7 lk Svenska lyceumia Viipurissa, minkä jälkeen vuonna 1909 hän meni harjoittelijaksi Viipurin postiin. Hän suoritti vuonna 1913 postitutkinnon ja vuonna 1931 ylemmän lennätintutkinnon.

1930-luvulla Kuurmo toimi Viipurin postikonttorin ekspeditöörinä.

Kuvassa Viipurin postikonttori (Postimuseo) ja alempana iloinen kertomus viipurilaisten postilaisten uuden vuoden juhlista 1936, joissa Kuurmo piti ”muotokauniin” puheen (Postitorvi 1.1.1937).

Valter Kuurmo oli Suomen postiyhdistyksen Viipurin osaston puheenjohtaja ja toimi Suomen postiyhdistyksen vuosikokouksen puheenjohtajana maaliskuussa vuonna 1937.

Kuurmo osallistui 6.-12.3. 1937 talvisotaharjoituksiin ja toimi siellä Kenttäpostikonttori 3:n kenttäpostimestarina (Postitorvi 1.5.1937).

Lokakuussa 1939 Hugo Kuurmo nimitettiin Iisalmen posti- ja lennätinkonttorin hoitajaksi. Talvisodan aikana (30.11.1939-13.3.1940) Kuurmo palveli kenttäpostimestarina.

Vuonna 1944 Kuurmon puoliso, Viipurin postikonttorin kirjuri Hellin Kuurmo nimitettiin Iisalmen postikonttorin 2. palkkaluokan ekspeditööriksi. Myös Kuurmojen lapset aloittelivat postiuraansa Iisalmessa. Pojasta tuli myöhemmin asessori ja postikonttorinhoitaja (Pori) ja tyttärestä ekspeditööri (Pori).

Hugo Valter Kuurmo jäi eläkkeelle Helsingin postikonttorin palveluksesta 8.7.1956.

Kunniamerkit:
4. luokan Vapaudenristi (VR 4)
2. luokan Vapaudenmitali (Vm 2)
Talvisodan muistomitali (Mm 39-40)

Kirjallisuus:
Ranta, Niilo. 1986. Suomen postimestarit 1809-1984. N:o 278 Hugo Kuurmo.
Postihallituksen kiertokirjeet ja niiden liittet.
Sanomalehdet
oma arkisto

Iisalmen posti- ja lennätinkonttorin postiapulaisia, konttoriapulainen ja yksi postiljooni vuonna 1947. Edessä vasemmalta: Hilja Juntunen, Aino Vepsäläinen, Maija Lammi. Takana vasemmalta: Inkeri Mehtonen, Esko Kaikkonen, Aune Vepsäläinen, t:ton, Pirkko Iivarinen.

Iisalmen postiharjoittelija muistelee. Osa 1/2

Toukokuun viimeisenä päivänä 1947 Tyttö sai keskikoulun suoritettua. Samana päivänä hän marssi reilun puolen kilometrin matkan suoraan koululta Päiviönkatua pitkin postiin. Tyttö nousi pari kiviporrasta postin ovelle, aukaisi oven ja astui sisälle. Sisällä postiaulassa oli useampi palveluluukku, mutta Tyttö käveli rahaliikenteen luukulle ja pyysi arasti saada puhutella postinhoitajaa. Postinhoitaja haettiin paikalle. Siinä luukulla Tyttö näytti postinhoitajalle viidennen luokan kevättodistusta ja kysyi, että ”Pääsenkö töihin?” Posti ja lennätinkonttorin hoitaja Hugo Kuurmo, vanhempi, hoikahko ja hieman etäisen oloinen mies, katsoi Tytön todistuksen läpi ja totesin lopulta ”Pääsette lähtevän postin puolelle harjoittelijaksi” ja työnsi todistuksen takaisin luukusta Tytölle. ”Työt alkavat maanantaina kello 8.”

Viipurilainen lähes 57-vuotias Kuurmo oli ruotsinkielinen ja ehkäpä siksi hän oli suomeksi niin lyhytsanainen. Mutta johtajan ruotsinkielisyyttä ei Tyttö töitä hakiessaan tiennyt.

Postista Tyttö palasi koulukortteeriinsa.
– Voinko olla vielä yhden vuoden täällä? Sain harjoittelijan paikan postista.
– No tietenkin saat.
– Paljonko minun pitää maksaa?
– 3000 mk kuukaudessa
Se sopi Tytölle, vaikka oikeasti hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, riittikö harjoittelijan palkka vuokraan ja täysihoitoon.

Tytön työt alkoivat maanantaina 2. päivänä kesäkuuta 1947 kello 8. Tyttö tuli aamulla ajoissa postin Päiviönkadun puoleisesta portista. Lähes kaksimetriä korkean lankkuaidan ympäröimällä tasaisella sisäpihalla oli taloa vastapäätä, pihan oikealla puolella pitkä kalustevaja. Suoraan edessä oleva puutarha näytti suorastaan romanttiselta paikalta omenapuineen, ruusupensaineen ja kukkapenkkeineen. Sisälle postiin työntekijät menivät talon vasemmanpuoleisesta ovesta, joka oli lähimpänä Päiviönkatua. Talossa asuvan Tervolan perheen asuntoon mentiin pienemmän verannan kautta oikealta. Heillä oli oma portti lankkuaidassakin, Pohjolankadun puolella.

Iisalmen postikonttori Pohjolankadun puolelta

Tytön toimipiste tulevan postin luukulla sijaitsi keskellä taloa kattolyhdyn kohdalla, talon pihanpuoleisella sivulla. Talon koko eteläpuoli oli postikonttorin käytössä eli siellä mm. lajiteltiin postia ja hoidettiin kirje- ja rahaliikennettä. Posti- ja lennätinkonttori oli iso työnantaja (ainakin 35-40 työntekijää). Postin käsittelyyn ja lennätintoimintaan liittyvien tilojen lisäksi talossa oli myös konttoritiloja ja johtajan huone. Asiakkaat taas tulivat postiin sisälle siitä ainoasta talon ovesta, joka oli Iisalmen kaupungin pääkadun eli Pohjolankadun puolella keskellä taloa. Iisalmen postin asiakastiloihin eivät vielä funktionalismin uudet tuulet olleet puhaltaneen: asiakkaat erotti postin henkilökunnasta jämäkät seinät, joissa oli asiakaspalvelua varten pienet, suljettavat luukut. Uuden ajan avaruutta saatiin Iisalmen postissa vielä tovi odotella.

Postin toiminta alkoi aamuvarhain useimpien kaupunkilaisten vielä nukkuessa. Hevosmies Pekka Ulmanen ja Hely-hevonen sekä joku posteljooneista olivat menneet jo aikaisin aamulla Iisalmen rautatieasemalla hakemaan harmaat, kankaiset postisäkit aamujunalta. Tämä tapahtui vielä vanhanaikaisesti hevospelillä, vaikka postiautot ja muut moottoriajoneuvot olivat jo arkipäivää. Muut postimiehet odottelivat postisäkkejä postitalossa, lämpimänä kautena yleensä postin lasikuistilla, jossa joskus painia jyskäsivät. Painiessa tapahtui kerran joku vanhinkokin, tytön muistin mukaan aika vakava. Postisäkkien tultua alkoi kiihkeä postin lajittelu kaupunkiin jäävään tai eteenpäin menevään postiin.

Joka aamu Tyttö tuli töihin klo 8, ensin lajittelemaan kaupunkilaisille tulevaa postia ja sitten antamaan sitä luukulta eli tytön työtehtävät olivat pääasiassa ”luukkupalvelua” kuten silloin sanottiin. Nykyään sitä kai sanottaisiin asiakaspalveluksi.

Lähtevästä ja saapuvasta postista vastaava kirjuri Anetta Hokkanen oli 58-vuotias, naimaton, pyöreähkö ja tarkka nainen. Hän katseli alaisiaan tiukasti vähän kulmiensa alta eikä ollut harjoittelijoiden kesken oikein pidetty. Häntä pelättiin.

Postissa oli töissä monta Tytön tuttua, koulutovereita. Postimiehet olivat mukavia, kovia laskemaan leikkiä.

Jos oli oikein kiireinen aamu, hakivat postimiehet Tytönkin avuksi lajittelemaan junasta haettua ja postilaatikoista tyhjennettyä kirjepostia, mutta ei ennen kuin hän oli oppinut Turistista (eli juna-aikataulusta) tarvittavien junien aikataulut. Tyttö osti oman Turistin ja opiskeli sitä iltaisi. Ihan ulkoa. Jokaiselle annettiin aina tietty määrä Turistin sivuja opiskeltavaksi (Iisalmen postiin liittyviä aikatauluja) ja sitten Anetta Hokkanen kuulusteli. Ja junan numerot, postivaunut, aikataulut ja reitit oli osattava ulkoa. Lajittelu oli nopeaa ja kiireistä työtä eikä silloin ollut aikaa tutkia Turistista, että minkä junan mihinkä vaunuun ja postisäkkiin kirje oli lajiteltava. Tarvittaessa postiljoonit kyllä avuliaasti auttoivatkin, jos itse ei harvinaisempaa paikkaa heti muistanut.

Lajittelua varten vaaleasta paksusta kankaasta tehdyt postisäkit, joissa oli pystysuunnassa kolme sinistä raitaa, pingotettiin metallitelineeseen niin, että pussinsuu pysyi auki ja siihen oli helppo heitellä kirjeitä. Lajiteltu eteenpäin menevä postisäkki suljettiin ja suljettuihin säkkeihin postimiehet merkitsivät lopuksi mihinkä junavaunuun ja minne ne olivat menossa. Postivaunuun N:o 37, postivaunuun N:o 38…

Saatuaan käsiinsä kaupunkilaisille tulleen posti, Tyttö lajitteli sen lokerikkoihin mm. liikkeet ja yritykset hakivat postinsa itse postista ja jotkut muutkin yksityiset ihmiset, joille ei ollut erillistä postinkantoa kuten sourunniemeläiset. Ennen kuin postiluukut avattiin, peitti lokeroiden lasista takaseinää puulevy, mahdollisesti paksu vanerilevy, jonka postimiehet pudottivat alas juuri ennen kuin postia sai alkaa jakamaan. Postitalon asiakastila oli erään aikalaisen mukaan hyvinkin viihtyisä paikka. Ihmiset kerääntyivät paikalle hyvissä ajoin. Kyllä siellä passasi kuulemma postia odotellessa keskustella päivän tapahtumista toisten odottajien kanssa ja hommautua sitten kiireesti luukulle, kun levyt rämähtivät alas.

Lokerikkojen takaseinä oli kirkasta lasia siksi, että asianomaiset postinhakijat näkivät heti, oliko heidän lokerikossaan postia, jolloin piti jäädä jonottamaan. Turhaa ei kannattanut jonotella.

Ensimmäisenä kesänä postissa Tytön mummo kuoli eräänä heinäkuisena lauantaina. Tyttö oli ollut postissa töissä vasta vähän toista kuukautta. Kuolinilmoituksen oli määrä olla Iisalmen Sanomissa heti seuraavana tiistaina.  Tyttö oli tullut sinäkin tiistaina kahdeksaksi töihin aivan kuten ennenkin ja lajitteli Yrjön kanssa postia tulevan postin lokerikkoihin.  Silloin tiistaina lajiteltuaan jo postin ja ennen luukkujen aukaisua, Tyttö otti päivän Iisalmen Sanomat eteensä, aukaisi sen ja etsi mummonsa kuolinilmoituksen. Siellähän se oli. Heti toisella sivulla.

 Lähtevän posti esimies Anetta Hokkanen huomasi, että siellä se neiti vain lueskelee työaikana sanomalehteä! Hokkanen alkoi kovaan ääneen arvostella Tyttöä ja hänen kerrassaan asiatonta käytöstä.

– Täällä ei sanomalehtiä lueta työaikana!

Tyttö säikähti, eikä saanut sanottua mitään. Yrjö rohkaistui sanomaan huutavalle Hokkaselle, että ei se muuta kuin katsoo mummonsa kuolinilmoitusta. Anetta sanoi vain ”Jaha. Jaha.”  Ja poistui huoneesta. Sitten rämäytettiin luukunovet alas ja Tyttö oli valmiina antamaan ihmisille postinsa ja kirjamaan lähetyksiä.

Harjoittelijan palkka oli pieni, 3000 mk kuukaudessa, ja se riitti juuri ja juuri vuokraan ja täysihoitoon. Jos halusi ostaa iskelmien nuotteja tai käydä tansseissa, oli rahaa (pääsylipun hinta iltamiin oli yksi markka) pyydettävä isältä. Isä päivitteli, että jo on pieni palkka, kun ei riitä edes iltamalippuun!  Ja eihän se riittänyt. Tyttö sai ulkoiluttaa rahojaan sen yhden vajaan kilometrin verran töistä kortteeriin.

Osa 2/2 Niilo Kukkosen sivulla.

PALUU ETUSIVULLE